Hän sai myöskin tietää, että myrsky, joka oli paiskannut heidät tälle rannalle lähes kuukausi takaperin, oli tuhonnut heidän prahunsa ja että heillä oli ollut puuhaisa aika rakentaessaan uutta ja tavantakaa kahakoidessaan raakalaisten kanssa.
Viimeksi edellisenä päivänä olivat villit hyökänneet heikäläisen seurueen kimppuun, joka oli ollut metsästämässä parin tai kolmen kilometrin päässä sisämaassa, ja surmanneet heistä kaksi ja ottaneet yhden vangiksi.
Rosvot kertoivat Thandarille, että nämä villit olivat hurjimpia ja raa'impia pääkallonmetsästäjiä, mutta useimpien senlaatuisten tavoin mieluimmin karkasivat väijyksistä mitään aavistamattoman uhrin niskaan kuin ahdistivat häntä rehellisessä taistelussa avoimella kentällä. Thandar ei vähääkään epäillyt, että jälkimäinen sotatapa olisi ollut perin mieluisa hänen merirosvoystävistään, sillä hän ei ollut eläissänsä edes uneksinutkaan niin hurjasta ja taistelunhaluisesta joukkueesta kuin tämä lurjusmaisista ja verenhimoisista miehistä haalittu kokoelma oli. Mutta alituinen hermopingoitus, jonka painamina he olivat työskennelleet milloinkaan tietämättä, millä hetkellä nuoli tai keihäs sujahtaisi viidakosta ja lävistäisi heidän selkänsä, oli saattanut heidät pelon valtaan, jonka ainoastaan nopea lähtö saarelta saattoi poistaa.
Heidän purtensa oli melkein valmis; enää vain kaksi päivää, ja sitten he taaskin keinuisivat turvassa meren aalloilla. Tsao Ming oli luvannut viedä Thandarin johonkin sivistyneeseen satamaan, josta hän voisi höyrylaivalla palata Amerikkaan.
Kolmantena päivänä sen jälkeen, kun hän oli saapunut merirosvojen pariin, hätkähtivät he kaikki nääntyneen ja veren tahraaman olennon ilmestyessä heidän joukkoonsa. Mies oli hoippunut läheisestä viidakosta ja vaipunut lopen uupuneena maahan aukeaman puoliväliin.
Hän oli Boloon, sama mies, joka oli joutunut pääkallonmetsästäjäin vangiksi sen päivän aattona, jona Thandar oli ajautunut rannalle. Ravinnon ja veden virkistämänä mies kertoi perin oudon tarinan. Niistä niukoista otteista, jotka Thandarille myöhemmin selostettiin englanninsekaisella sotkukielellä, sai bostonilainen tietää, että Boloon oli raahattu kauas sisämaahan melkoisen laajaan kylään.
Siellä hänet oli teljetty huoneeseen pitkään rakennukseen odottamaan päällikön määräyksiä. Hänelle oli vihjailtu, että häntä rääkättäisiin, ennenkuin hänen päänsä katkaistaisiin päällikön palatsin laipiopalkkien koristukseksi.
Kertomuksensa merkillisimmässä osassa hän selosti, että hänet oli viety oudonnäköiseen temppeliin ja paiskattu valko-ihoisen jumalattaren jalkojen juureen. Tsao Mingiä ja muita rosvoja kummastutti se hyvin suuresti, sillä Boloon väitti, että jumalatar oli valko-ihoinen, että hänellä oli tuuhea, musta tukka ja että hänen ruumiinsa verhona oli upea, musta pantterintalja.
Vaikka Tsao Ming huomautti, ettei tällä saarella ollut lainkaan panttereja, ei Boloon antanut perään. Hän oli nähnyt sen omilla silmillään, ja hän oli varma. Ja sitäpaitsi, päätteli hän, ei saarella myöskään ollut valkoisia jumalattaria, mutta sittenkin oli hänen näkemänsä nainen ollut valkoinen.
Kun tämä omituinen juttu kerrottiin Thandarille, muisti hän, että Nadaran ympärillä oli ollut musta pantterintalja. Mutta nainen ei luonnollisestikaan saattanut olla Nadara — se oli mahdotonta. Hän kuitenkin pyysi miestä kuvaamaan jumalatarta tarkemmin — hänen silmiensä ja hiustensa väriä — hänen vartalonsa mittasuhteita — hänen pituuttansa.