Tämän liikkeen johdosta Thandar joutui melkein molempien miesten väliin. Äkkiä nousi alkuasukas pystyyn — uhrin selkä oli nyt häneen päin. Tarttuen vasemmalla kädellä keihääseensä hän paljasti tuhoisan näköisen miekkansa ja poistui varovasti pensaikosta. Samassa pyörähti rantahietikolla oleva mies vikkelästi ympäri, ikäänkuin häntä olisi äkkiä varoitettu vaarasta. Ilmitultuaan syöksähti alkuasukas miekka koholla eteenpäin. Mies sieppasi vyöstään pistoolin, tähtäsi kimppuunsa karkaavaa soturia ja painoi liipaisinta. Kuului tehoton naksahdus — siinä kaikki. Ase ei ollut lauennut.
Heti sekaantui taistelun telmeeseen kolmas henkilö. Pitäen kummallisesti vaatetettua mongolia kehitysketjun lähempänä sivistystä olevana renkaana kuin alastonta villiä riensi Thandar auttamaan edellistä. Miekka kädessä hän syöksyi raakalaisen kimppuun, joka kääntyi ympäri. Thandar kiljaisi siirtääkseen hänen huomionsa pois nyt melkein avuttomasta uhrista.
Thandarilla ei ollut aavistustakaan miekkailun hienoista tempuista, eikä hän tiennyt, kuinka vaarallinen ase oli malajien parangi — pääkallonmetsästäjäin terävä, käyrä miekka — ja hän karkasi ahdistamaan raakalaista samalla tavoin kuin olisi ahdistanut jotakin Thurgin puolieläintä.
Hänen hyökkäyksensä pelkkä rajuus pelästytti alkuasukasta. Hetkisen hän seisoi paikallaan, mutta pyörsi sitten pakoon, huudahtaen kauhusta. Mutta hän ei ollut toiminut kyllin nopeasti. Thandar oli hänen niskassaan. Terävä kärki upposi hänen selkäänsä vasemman lapaluun alle, ja sitä työnsivät luolamiehen paino ja jänteet. Parkaisten tupertui raakalainen eteenpäin, tarttuen veriseen kärkeen, joka nyt pisti esiin hänen rinnastansa. Maata koskettaessaan hän oli kuollut.
Thandar irroitti miekkansa pääkallonmetsästäjän ruumiista ja kääntyi pelastamansa miehen puoleen. Viimemainittu lähestyi häntä, puhuen kiihtyneesti. Ilmeisesti hän kiitti Thandaria, mutta amerikkalainen ei ymmärtänyt sanaakaan hänen oudosta kielestään. Hän ravisti päätään osoittaakseen, ettei hän osannut toisen kieltä, ja viimemainittu turvautui englanninkielen sekoitukseen, joka tosin oli hienostuneesta bostonilaisesta miltei yhtä käsittämätöntä, mutta joka kuitenkin sisälsi joidenkuiden hänen tuntemiensa sanojen kolhiutuneita jäännöksiä.
Eleillänsä Thandar osoitti pitävänsä tekoaan vähäarvoisena, heti sen jälkeen merkeillä ilmaisten, että hänen oli nälkä ja jano. Muukalainen ilmeisesti ymmärsi häntä, sillä viitattuaan Thandaria seuraamaan hän lähti edellä rantaa pitkin takaisin samaan suuntaan, josta oli tullut.
Ennen liikkeelle lähtöä hän kuitenkin osoitti ensin Thandarin veneen hylkyä ja sitten Thandaria itseään, nyökäyttäen kysyvästi päätään ikäänkuin tiedustaakseen, oliko vene luolamiehen.
Kierrettyään muutaman kallioulkoneman he saapuivat pienelle poukamalle, jonka rannalla oli leiri. Siellä oli lähes parikymmentä miestä, joiden ulkoasu oli samanlainen kuin hänen oppaansa. He valmistivat parhaillaan aamiaista jokseenkin ison, keskentekoisen veneenrungon ääressä, jota he nähtävästi rakensivat.
Nähdessänsä Thandarin he näyttivät hämmästyvän, mutta kuultuaan kumppaninsa kertomuksen he tervehtivät luolamiestä lämpimästi, antaen hänelle ruokaa ja vettä yllin kyllin.
Kolme päivää Thandar työskenteli näiden miesten kanssa heidän valmistaessaan venettänsä ja kuuli hitaasti heidän tarinansa sitä mukaa kuin oppi auttavasti ymmärtämään sekakieltä, jota he käyttivät puhuessaan hänelle. Pian hänelle selvisi, että kohtalo oli heittänyt hänet merirosvojoukkion pariin. Heidän joukossaan oli kiinalaisia, japanilaisia ja malaijeja — etelämerien hylkyväkeä, miehiä, jotka olivat menettäneet maineensa jopa omien maittensa roistomaisten merirosvojen keskuudessa ja joiden oli ollut pakko liittyä yhteen toimiakseen näillä syrjäisemmillä, vähemmän tuottavilla vesillä johtajanaan hirttämättä jäänyt konna, Tsao Ming, sama kiinalainen, jonka hengen Thandar oli pelastanut.