Äkkiä hän sitten vaipui hietikolle ja painoi kasvonsa käsiinsä.
Pian Nadara hiipi hänen luokseen ja kiersi pehmeät käsivartensa hänen hartioittensa ympärille, vetäen hänen poskensa omaa poskeansa vasten koettaessaan lohduttaa häntä.
»Onko sinusta niin hirveätä», kysyi hän, »jäädä tänne kahden kesken
Nadarasi kanssa?»
»Ei se sitä ole», vastasi Waldo. »Jos olisit minun, en välittäisi siitä niin paljoa, mutta sinä et voi tulla omakseni, ennenkuin pääsemme sivistysmaailmaan ja sinusta on tehty puolisoni sivistyneiden ihmisten lakien ja tapojen mukaisesti. Ja kukapa nyt tietää, milloin tänne saapuu uusi laiva — jos saapuu enää koskaan?»
»Mutta minähän olen sinun, Thandar», intti tyttö. »Sinä olet mieheni — olet sanonut rakastavasi minua, ja minä olen vastannut tahtovani olla puolisosi — kukapa voisi antaa meidät toisillemme paremmin kuin itse voimme?»
Waldo koetti parhaansa mukaan selittää tytölle oman maailmansa avioliittotapoja ja -menoja, mutta Nadaran oli vaikea käsittää, miten outo ihminen, jota kumpikaan heistä ei mahdollisesti ollut milloinkaan nähnyt, saattoi antaa hänelle oikeuden rakastaa hänen omaa Thandariaan ja miten hän voisi menetellä väärin rakastaessaan Thandaria ilman oudon ihmisen lupaa.
Thandarista näytti tulevaisuus perin synkältä ja toivottomalta. Samalla kun hän äkkiä oli päättänyt viedä Nadaran oman kansansa keskuuteen, oli hänet vallannut jäytävä koti-ikävä.
Nyt hän oivalsi, että hänen entinen haluttomuutensa, kun hän ajatteli Bostoniin palaamista, oli johtunut yksinomaan siitä, että hän muisteli Bostonia sellaisena kuin hän oli sen tuntenut — Bostonia ilman Nadaraa. Mutta kun Nadaran nyt piti lähteä hänen mukaansa, tuntui Boston koko maailman viehättävimmältä paikalta. Istuessaan miettimässä onnettomia tapahtumia, jotka olivat viivyttäneet heitä siinä määrin, että pursi oli ennättänyt poistua, ennenkuin he ennättivät rannalle, hän myöskin pohti suunnitelmia lievittääksensä heidän pettymystään.
Jäädä iäksi asumaan tälle raakalais-saarelle ei tuntunut niin kammottavalta kuin vuosi takaperin — mutta silloin hän ei ollutkaan tajunnut rakastavansa vierellänsä olevaa nuorta, villiä olentoa. Jospa tyttö vain voisi tulla hänen vaimokseen, niin hänen maanpakonsa täällä olisi pikemminkin onnellinen kuin murheellinen kohtalo.
Entäpä jos hän itsekin olisi syntynyt täällä? Se ajatus herätti toisen, joka näytti tarjoavan hänelle keinon selviytyä pulmasta. Jos hänkin olisi ollut tämän saaren syntyperäinen asukas, niin miten hän olisi ottanut Nadaran puolisokseen?