TOINEN LUKU
Kuningas Thandar
Kylään saavuttuaan Thandar ensi töikseen etsi käsiinsä Nadaran isän.
He tapasivat vanhuksen kallioseinämän kehnoimmassa ja huonoimmin suojatussa luolassa alttiina kaikkien saalistavien raatelijain ja hiipiväin vihollisten hyökkäyksille.
Hän oli sairas, eikä häntä hoivaamassa ollut ketään, mutta hän ei valittanut. Sellainen oli hänen kansansa tapa. Kun ihminen tuli liian vanhaksi kyetäkseen hyödyttämään yhdyskuntaa, oli hänen paras kuolla, eikä välttämätöntä lopputulosta senvuoksi pyritty millään tavoin hidastuttamaan. Kun joku muuttui kokonaan heimolaistensa taakaksi, oli tapana jouduttaa loppua — tarkasti tähdätty, raskaalla kivellä sivallettu isku oli omiaan nopeasti huojentamaan yhdyskunnan taakkaa ja toimintakyvyttömän yksilön kärsimyksiä.
Thandar ja Nadara astuivat sisälle ja istuutuivat hänen viereensä. Ukko näytti ilostuvan heidät nähdessään.
»Minä olen Thandar», alkoi nuori mies puhua. »Tahtoisin ottaa tyttäresi puolisokseni.»
Vanhus silmäili häntä kysyvästi vähän aikaa.
»Olet surmannut Korthin ja Lättäjalan — kukapa voisi estää sinua ottamasta Nadaraa?»
»Tahtoisin solmita hänen kanssaan avioliiton sinun suostumuksellasi, noudattaen kansanne avioliittomenoja”, sanoi Thandar.