Hetkisen vallitsi hiljaisuus avarassa amfiteatterissa, sitten kajahti tuomittujen häkeistä raju riemuhuuto. Pitkä säiläni piirsi viuhuen ympyrän ilmaan, ja päättömänä sätkytteli iso apina pyörtyvien tyttöjen jalkojen juuressa.
Toiset apinat kääntyivät nyt minua vastaan, ja seisoessani niiden edessä kohosi katsomosta uhkaava ulvonta vastaukseksi vankien rajuihin kehoitushuutoihin. Syrjäsilmäyksellä näin parinkymmenen vartijan kiitävän kimaltelevalla hietikolla minua kohti. Sitten murtautui heidän takanaan olevista häkeistä mies. Se oli sama nuorukainen, joka oli niin suuresti herättänyt mielenkiintoani.
Hän pysähtyi tuokioksi häkkien eteen miekka koholla. "Tulkaa, ulkomaailman miehet!" hän huudahti. "Kuolkaamme niin kuin miesten sopii! Seuratkaamme tätä tuntematonta soturia ja muuttakaamme Issuksen tämänpäiväiset menot kostojuhlaksi, josta kerrotaan monien miespolvien aikana, ja joka saa mustat naamat kalpenemaan joka kerran kun Issuksen pyhät menot uusiintuvat! Tulkaa! Häkkienne edessä olevat telineet ovat täynnä säiliä."
Jäämättä odottamaan kehoituksensa vaikutusta hän kääntyi ja lähti pitkin harppauksin juoksemaan minua kohti. Jokaisesta kopista, jossa oli punaisia miehiä, kohosi ilmoihin ukkosen jyrinää muistuttava ääni vastaukseksi hänen sanoihinsa. Ulvovat joukot paiskasivat häkeissä olleet vartijat maahan ja tunkeutuivat sakeana ryöppynä kentälle, hehkuen taisteluhalusta.
Koppien ulkopuolia olevista telineistä temmattiin aseet, jotka oli varattu vangeille, kun he määrätyllä vuorollaan lähtivät areenalle, ja parvi päättäväisiä sotureja kiiruhti avuksemme.
Isot, puolenviidettä metrin mittaiset apinat olivat vaipuneet maahan miekkani iskuista, kimppuuni rientävien vartijoiden ollessa vielä jonkun matkan päässä. Nuorukainen kiisi aivan heidän kintereillään. Takanani olivat neitoset, ja kun taistelin juuri heidän puolestaan, jäin paikalleni ottamaan vastaan varmaa kuolemaa, päättäen antaa kunnostani sellaisen näytteen, että se muistettaisiin kauan ensisyntyisten maassa.
Minua hämmästytti punaisen nuorukaisen nopeus hänen rientäessään vartijoiden jäljessä. En koskaan ollut nähnyt niin nopeata marsilaista. Hänen harppauksensa eivät jääneet paljonkaan lyhemmiksi kuin ne, joita minä maapallolla kasvaneine lihaksineni hyppäilin ja jotka herättivät niin suurta kunnioitusta vihreissä marsilaisissa joutuessani heidän käsiinsä, kun ensi kerran saavuin Marsiin. Vartijat eivät vielä olleet ennättäneet luokseni, kun hän kävi heidän niskaansa takaa päin, ja kun he kääntyivät torjumaan hänen rajua hyökkäystään, luullen saaneensa vähintään tusinan hätyyttäjiä kimppuunsa, riensin minä ahdistamaan heitä omalta puoleltani.
Kylmä hymy väikkyi nuorukaisen siroilla kasvoilla, ja vähän väliä hän sinkautti pilkkasanan vastustajilleen. Tässä ja monessa muussa suhteessa hänen taistelutapansa muistutti hyvin suuresti omaani.
Kenties juuri näiden epämääräisten yhteisten piirteiden tähden rakastinkin poikaa, kun taas hänen miekkansa teki mustaihoisten joukossa niin kamalan tuhoisaa jälkeä, että tunsin ihailevaa kunnioitusta häntä kohtaan.
Omasta puolestani taistelin kuten tuhansia kertoja ennenkin — milloin astahtaen sivulle väistääkseni uhkaavan piston, milloin tehden nopean syöksyn upottaakseni säiläni kärjen vihollisen sydämeen, ennenkuin se painui hänen toverinsa kurkkuun.