"Issus saa hyvän aterian tänä iltana", sanoi vieressäni eräs vanki.
"Mitä tarkoitat?" kysyin.
"Tyttö on hänen päivällisensä, Thabis-vanhus vie hänet keittiöön. Etkö nähnyt, kuinka huolellisesti hän valitsi lihavimman ja pehmeimmän joukosta?"
Murahdin, kiroillen vastassamme olevalla upealla valtaistuimella vaanivaa hirviötä.
"Älä kiivastele", kielteli toverini; "saat nähdä vielä paljon pahempaa, jos elät kuukaudenkaan ensisyntyisten keskuudessa."
Käännyin taaskin katsomaan areenalle juuri parhaiksi nähdäkseni erään läheisen häkin oven avautuvan ja kolmen kammottavan valkean apinan juoksevan siitä esille. Tytöt vaipuivat säikähdyksestä yhteen läjään areenan keskelle.
Yksi heistä oli polvillaan, ojentaen rukoilevasti käsiään Issusta kohti. Mutta tämä kamala jumalatar vain kumartui kauemmaksi eteenpäin nähdäkseen tarkemmin alkavan näytelmän yksityiskohdat. Pian apinat huomasivat yhteen sulloutuneet, kauhun jähmettämät neidot, ja kiljuen petomaisen raivoisasti kuin pahat henget ne lähtivät kiitämään heitä kohti.
Minut valtasi mielipuolinen raivo. Näiden vallasta päihtyneiden olentojen ilkeä, raukkamainen julmuus heidän keksiessään tällaisia hirveitä kidutustapoja pani kaikki miehevät tunteeni kuohuksiin pohjaa myöten. Silmissäni väikkyi veripunainen utu, joka ennusti kuolemaa vihollisilleni.
Vartija seisoi huolettomasti häkkimme telkeämättömän oven edessä. Ja miksipä olisikaan telkeitä tarvittu estämään uhriraukkoja tunkeutumasta areenalle, jonka jumalat olivat määränneet heidän kuolinpaikakseen!
Yksi ainoa isku riitti kaatamaan mustaihoisen tiedottomana maahan. Tempasin hänen pitkän miekkansa ja juoksin areenalle. Apinat olivat jo melkein neitosten kimpussa, mutta Maassa kehittyneine lihaksineni en tarvinnut kuin kaksi valtaista ponnahdusta päästäkseni keskelle hiekoitettua näyttämöä.