Vangit hajaantuivat oikealle ja vasemmalle hypäten matalan muurin yli vertatihkuvat miekat käsissään innokkaina surmaamaan katsomossa tungeksivia uhreja.
Seuraavalla hetkellä koko amfiteatteri vapisi kuolevien ja haavoittuneiden kiljahduksista, aseiden kalskeesta ja voittajien riemuhuudoista.
Kylki kyljessä nuorukainen ja minä kymmenkunnan soturin seuraamina raivasimme taistellen tiemme valtaistuimen juurelle. Sinne jääneet vartijat, jotka olivat saaneet avukseen ensisyntyisten korkeita arvohenkilöitä ja ylimyksiä, asettuivat tiiviiseen rintamaan meidän ja Issuksen välille, joka istui syvälle eteenpäin kumartuneena korkokuvin koristetulla sorapustuolillaan, vuoroin kirkuen kimeitä määräyksiä seuralaisilleen, vuoroin sinkautellen kauheita kirouksia niille, jotka pyrkivät häpäisemään hänen jumaluuttaan.
Hänen ympärillään olevat orjat vapisivat, silmät pelosta ja jännityksestä levällään, tietämättä oliko heidän rukoiltava meille voittoa vaiko tappiota. Jotkut heistä, jotka epäilemättä olivat Barsoomin uljaimpien soturien ylväitä tyttäriä, tempasivat miekat kaatuneilta ja hyökkäsivät Issuksen henkivartijoitten kimppuun, mutta pian heidät hakattiin maahan. He olivat toivottoman asian kunniakkaita marttyyrejä.
Seuralaisemme taistelivat hyvin, mutta senjälkeen kun Tars Tarkas ja minä olimme kylki kyljessä taistelleet pitkän, kuuman iltapäivän warhoonlaumoja vastaan kuivuneen meren pohjalla Tharkin edustalla, en ollut nähnyt kahden miehen ottelevan niin menestyksellisesti ja niin lannistumattoman rajusti ja urheasti kuin punainen nuorukainen ja minä silloin kuoleman ja ikuisen elämän jumalattaren Issuksen valtaistuimen edustalla.
Säilämme kaatoivat meidän ja koristetun, sorapuspuisen istuimen välillä olevia miehiä toisen toisensa jälkeen. Uusia astui heidän tilalleen täyttäen syntyneet aukot, mutta askeleen toisensa jälkeen pääsimme yhtä lähemmäksi päämääräämme.
Äkkiä kohosi lähellämme olevilta lehtereiltä huuto: "Nouskaa, orjat! Nouskaa, orjat!" Se paisui paisumistaan, kunnes se vakaisen voimakkaana kieri ympäri koko amfiteatterin.
Kuin yhteisestä sopimuksesta lakkasimme hetkeksi taistelemasta nähdäksemme, mitä tämä uusi ääni merkitsi, ja pian olimmekin siitä selvillä. Joka puolella rakennusta naisorjat karkasivat isäntiensä kimppuun, temmaten aseekseen mitä ensimmäiseksi käteen sattui. Kaunis orja heilutti entisen valtiattarensa hihnasta kiskaisemaansa tikaria, jonka terä välkkyi punaisena entisen omistajattarensa verestä; toiset olivat saaneet ympärillä olevien kaatuneiden miekkoja: toiset heiluttivat pampuiksi muuttuneita raskaita koristuksia. Sellaisilla aseilla nämä kauniit naiset ryhtyivät jakamaan kauan kaipaamaansa kostoa, joka parhaassakin tapauksessa voi vain osittain korvata heille kaiken sen kuvaamattoman julmuuden ja alennuksen, jota he olivat saaneet kärsiä mustien isäntiensä puolelta. Ja ne, jotka eivät löytäneet mitään muita aseita käyttivät sormiaan ja hohtavan valkeita hampaitaan.
Se oli samalla kertaa pöyristyttävä ja ihastuttava näky. Mutta ennen pitkää olimme uudelleen kiintyneet omaan otteluumme, ja vain naisten hillitön hyökkäyshuuto: "Nouskaa, orjat! Nuuskaa, orjat!" kertoi meille, että he yhä taistelivat.
Enää eroitti meidät Issuksesta yksi ainoa sotilasrivi. Jumalattaren kasvot sinertyivät pelosta. Vaahto kihosi hänen huulilleen. Kauhu näytti lamauttavan hänet liikkumattomaksi. Vain nuorukainen ja minä taistelimme nyt. Kaikki muut olivat kaatuneet, ja luultavasti olisin itsekin saanut surmani uhkaavasta pitkän miekan iskusta, jollei vastustajani takaa olisi ojentunut käsi tarttuen hänen kyynärvarteensa juuri kun säilä oli laskeutumaisillaan. Nuorukainen hypähti vierelleni syösten miekkansa mustaihoisen ruumiiseen, ennenkuin tämä ehti tointua antaakseen uuden iskun.