Ilman sitä olisin yhtä kaikki kaatunut, sillä säiläni oli juuttunut erään ensisyntyisen datorin rintalastaan. Kun vastustajani vaipui maahan, tempasin häneltä miekan ja katsoin hänen ruumiinsa yli sitä henkilöä, joka nopealla kädenliikkeellään oli pelastanut minut edellisestä uhkaavasta iskusta. Se oli Matai Shangin tytär Phaidor.
"Pakene, prinssini!" hän huudahti. "Taisteleminen on enää hyödytöntä. Kaikki areenalle jääneet ovat kaatuneet. Kaikki muut valtaistuinta vastaan hyökänneet, paitsi sinä ja tuo nuorukainen, ovat kuolleet. Vain katsomossa on enää jäljellä muutamia sotilaitasi, ja he ja naisorjat ovat juuri sortumaisillaan. Kuuntele! Naisten taisteluhuutoa tuskin enää kuuluu, sillä he ovat melkein kaikki kaatuneet. Kutakin teitä vastaan on ensisyntyisten alueella kymmenentuhatta mustaihoista. Raivaa tiesi täältä alhaalta unohdetulle Korus-jarvelle! Terävän miekkasi ja voimakkaan kätesi avulla saatat vielä päästä Kultaisille kallioille ja pyhien thernien temppelipuistoihin. Kerro siellä kokemuksesi isälleni Matai Shangille! Hän antaa sinulle suojaa, ja yhdessä kenties keksitte keinon minun vapauttamisekseni. Pakene, niin kauan kun on edes vähäinen mahdollisuus paeta!"
Mutta se ei ollut alkuperäinen päämääräni, enkä voinut ymmärtää, missä suhteessa pyhien thernien julma vieraanvaraisuus olisi parempi kuin ensisyntyisten.
"Alas Issus!" kiljaisin ja aloitin yhdessä nuorukaisen kanssa taistelun uudelleen. Kaksi mustaihoista kaatui saatuaan miekkamme sisäelimiinsä, ja seisoimme kasvoista kasvoihin Issuksen edessä. Kun säiläni kohosi päättämään hänen kammottavan elämänratansa, kirposivat hänen jäsenensä lamaannuksestaan, ja korviavihlovasti kirkaisten hän pyörsi pakoon. Aivan hänen takanaan aukeni äkkiä tumma aukko korokkeen lattiaan. Hän juoksi sitä kohti nuorukainen ja minä kintereillään. Hajaantuneet henkivartijat tointuivat kuullessaan hänen huutonsa ja karkasivat uudelleen kimppuumme. Nuorukainen sai iskun päähänsä. Hän horjahti ja olisi kaatunut, mutta kietaisin vasemman käteni hänen ympärilleen ja käännyin raivostunutta, uskonvimmaista joukkoa vastaan, joka oli mielipuolena jumalatartaan kohdanneen loukkauksen johdosta. Issus katosi samassa vierelläni ammottavaan tummaa kuiluun.
KAHDESTOISTA LUKU
Kuolemaan tuomittuna
Hetkisen seisoin paikallani, ennenkuin mustaihoiset kävivät kimppuuni, mutta heti heidän hyökätessään minun oli pakko peräytyä askel tahi pari. Samassa jalkani hapuili turhaan lattiaa, sen alla oli vain tyhjää ilmaa. Olin astunut takaperin aukkoon, johon Issus oli livahtanut. Sekunnin verran hoipuin syvänteen reunalla. Sitten suistuin pimeään kuiluun, puristaen yhä nuorukaista syliini.
Kolahdimme onkalon sileään reunaan, yllämme oleva aukko sulkeutui yhtä salaperäisesti kuin oli auennutkin, ja me putosimme vahingoittumatta syvällä areenan alapuolella olevaan valaistuun kammioon.
Noustuani seisomaan sattui katseeni ensimmäiseksi Issuksen vahingoniloiseen naamaan. Hän tähysti minua kammion seinässä olevan ristikko-oven vankkojen tankojen takaa.
"Tyhmän varomaton kuolevainen", hän kirkui, "saat tässä salaisessa kopissa kärsiä kauhean rangaistuksen herjauksestasi. Sinun on viruttava täällä yksin ja pimeässä rikostoverisi lahoavan ruumiin mädätessä vierelläsi, kunnes yksinäisyys ja nälkä tekevät sinut mielipuoleksi ja syöt matelevia toukkia, joiksi toverisi on muuttunut."