"— Zat Arras oli Heliumissa, kun hän katosi. Hän komentaa tätä laivastoa, joka siitä lähtein on ollut Dejah Thorisia etsimässä. Emme ole löytäneet hänestä jälkeäkään, ja pelkään, että yrityksemme on turha."
Meidän keskustellessamme Hor Vastuksen lentäjät palasivat Xavarianille. Mutta kukaan heistä ei ollut nähnyt merkkiäkään Thuviasta. Olin hyvin masennuksissani kuultuani, että Dejah Thoris oli kadonnut, ja nyt sain lisäksi huolestumisen Thuvian kohtalosta. Tunsin ankaraa vastuunalaisuutta tämän tytön hengestä, sillä uskoin hänen olevan jonkun ylhäisen barsoomilaissuvun jäsen ja olin päättänyt ponnistaa kaikki voimani palauttaakseni hänet kansansa keskuuteen.
Olin juuri aikeissa pyytää Kantos Kania lähettämään uudelleen lentäjiä häntä etsimään, kun laivaston lippulaivasta saapui Xavarianille lentokone, jonka upseeri toi Kantos Kanille sanoman Arrasilta.
Ystäväni luki määräyksen ja kääntyi minuun päin.
"Zat Arras käskee minun viedä 'vankimme' hänen luokseen. Määräystä on noudatettava. Hän on Heliumin ylin mies, mutta paremmin olisi ritarillisuuden ja hyvien tapojen mukaista, jos hän saapuisi tänne lausumaan Barsoomin pelastajan tervetulleeksi asianomaisin kunnianosoituksin."
"Tiedät varsin hyvin, ystäväni", sanoin, "että Zat Arrasilla on hyvät syynsä vihata minua. Hänestä ei mikään olisi mieluisampaa kuin nöyryyttää minua ja sitten surmata minut. Kun hänellä nyt on niin hyvä aihe, niin menkäämme katsomaan, onko hänellä rohkeutta käyttää sitä hyväkseen."
Kutsuttuamme Tars Tarkasin, Carthorisin ja Xodarin mukaamme astuimme Zat Arrasin upseerin seurassa pieneen alukseen ja hetkistä myöhemmin laskeuduimme Zat Arrasin lippulaivan kannelle.
Kun lähestyimme Zodangan jediä, ei hänen kasvoillaan näkynyt tervehdyksen tai tuntemisen merkkiäkään; hän ei suonut edes Carthorisille ystävällistä sanaa. Hänen käyttäytymisensä oli kylmää, pöyhkeää ja jäykkää.
"Kaor, Zat Arras!" lausuin tervehdykseksi, mutta hän ei vastannut.
"Miksi näiltä vangeilta ei ole riisuttu aseita?" hän kysyi Kantos
Kanilta.