"— Ken on kerran kuollut, hän älköön palatko elämään! Ken sitä yrittää, hänet on toimitettava ikuisesti kuolleeksi. Tuomarit, velvollisuutenne on selvä — minkäänlaisia totuudenvastaisia todistuksia ei voida sallia. Mikä on oleva John Carterin tuomio teoistaan?"
"Kuolema!" täräytti tuomareista yksi.
Mutta samassa ponnahti katsomossa eräs mies seisomaan, kohotti kätensä ja huudahti: "Oikeutta! Oikeutta! Oikeutta!" Se oli Kantos Kan, ja kaikkien silmien kohdistuessa häneen hän juoksi zodangalaisten sotilaiden sivuitse korokkeelle.
"Minkälaista oikeutta tämä on?" huusi hän Zat Arrasille. "Syytettyä ei ole kuultu, eikä hänelle ole annettu tilaisuutta kutsua muita puoltajikseen. Heliumin kansan nimessä vaadin, että Heliumin prinssiä kohdellaan rehellisesti ja puolueettomasti."
Silloin kajahti katsomosta voimakas huuto: "Oikeutta! Oikeutta!
Oikeutta!" Ja Zat Arras ei uskaltanut vastustaa.
"Puhu sitten!" hän ärähti minulle. "Mutta älä herjaa Barsoomissa pyhinä pidettyjä asioita!"
"Heliumin kansa!" huudahdin kääntyen katselijoihin ja puhuen tuomarieni ylitse. "Kuinka voi John Carter odottaa oikeutta zodangalaisilta? Hän ei voi sitä pyytääkään eikä hän pyydä sitä. Heliumilaisille hän esittää asiansa. Eikä hän vetoa kehenkään armoa anoen. Hän ei nyt puhu omasta puolestaan, vaan teidän puolestanne, vaimojenne ja tyttärienne ja vielä syntymättömien vaimojen ja tyttärien puolesta, pelastaakseen heidät kuvaamattomasta julmuudesta ja alennuksesta, jonka olen nähnyt tulleen Barsoomin ihanien naisten osaksi siinä paikassa, jota ihmiset nimittävät Issuksen temppeliksi, pelastaakseen heidät kasvi-ihmisten imukäsien syleilystä, Dorin isojen valkeiden apinain hampaista, joutumasta pyhien thernien julman kiihkon uhreiksi, kaikesta siitä, mihin kylmä, eloton Iss-virta heidät vie rakkautta, elämää ja onnea uhkuvista kodeista.
"— Onko täällä ainoatakaan ihmistä, joka ei tunne John Carterin tarinaa, kuinka hän saapui keskuuteenne toisesta taivaankappaleesta ja kohosi, oltuaan ensin vihreiden heimojen vankina, kidutuksien ja vainojen kautta korkeaan asemaan Barsoomin parhaiston keskuuteen. Tiedätte, että John Carter ei ole ikinä valehdellut omaksi hyödykseen, ei sanonut mitään, mikä olisi vahingoittanut Barsoomin väestöä, eikä puhunut kevytmielisesti Barsoomin oudosta uskonnosta, jota hän on kunnioittanut, vaikkakaan ei ole sitä ymmärtänyt.
"— Ei täällä eikä koko Barsoomissa ole nyt ainoatakaan ihmistä, joka ei saisi hengestään suoranaisesti kiittää yhtä ainoata tekoani, kun uhrasin itseni ja prinsessani onnen, että te saisitte jäädä eloon. Ja siksi, Heliumin kansa, minulla on mielestäni oikeus vaatia, että minua kuunnellaan, että minua uskotaan ja että minun annetaan palvella teitä ja pelastaa teidät Dorin laakson valheellisesta tämänjälkeisestä elämästä ja Issuksen käsistä, kuten kerran pelastin teidät todellisesta kuolemasta.
"— Teille, heliumilaiset, puhun nyt. Kun olen lopettanut, niin tehkööt zodangalaiset minulle mitä tahtovat. Zat Arras on riistänyt minulta miekkani, joten Zodangan miehet eivät enää pelkää minua. Tahdotteko kuunnella?"