Kaduilla tungeksi kansaa ahdinkoon asti, mutta meille tehtiin tietä, ja useita miekkoja sinkosi jalkojeni eteen astellessani Heliumin kaupungin läpi laitamalla olevalle palatsilleni. Siellä vanhat orjat lankesivat polvilleen suudellen käsiäni, kun tervehdin heitä. He eivät välittäneet siitä, missä olin ollut. Heille riitti se, että olin palannut heidän luokseen.
"Oi, herra", huudahti heistä eräs, "jos vain jumalainen prinsessamme olisi täällä, niin olisipa tämä todella riemunpäivä!"
Kyyneleet kihosivat silmiini ja minun oli käännyttävä poispäin voidakseni salata liikutukseni. Carthoris itki peittelemättä, kun orjat ahtautuivat hänen ympärilleen tuoden ilmi kiintymyksensä ja valittaen meitä kaikkia kohdannutta iskua. Nyt vasta Tars Tarkas sai tietää, että hänen tyttärensä Sola oli seurannut Dejah Thorisia viimeiselle pyhiinvaellukselle. Minulla ei ollut ollut sydäntä kertoa hänelle, mitä olin kuullut Kantos Kanilta. Oikeana vihreänä marsilaisena hän pysyi sotaisen järkkymättömänä, näyttämättä minkäänlaisia merkkejä surustaan, mutta tiesin, että hänen tuskansa oli yhtä vihlova kuin omanikin. Hänen luonteessaan olivat hyvin kehittyneinä ihmisluonteen lempeät piirteet, rakkauden, ystävyyden ja säälin tunteet, ja se eroitti hänet jyrkästi muista heimolaisistaan.
Murheellinen, synkkä seurue istuutui sinä päivänä pöytään tervetuliaisaterialle Heliumin prinssin palatsin avarassa ruokasalissa. Meitä oli sata henkilöä, ottamatta lukuun pienen hovini jäseniä, sillä Dejah Thorisilla ja minulla oli ollut kuninkaallisen arvomme mukainen talous.
Punaisten marsilaisten tavan mukaisesti pöytä oli kolmiomainen, sillä perheessämme oli kolme jäsentä. Carthoris ja minä istuimme paikoillamme kumpikin keskellä omaa pöydänsivuamme — kolmannen keskikohdalla oli Dejah Thorisin korkeaselkäinen, leikkauksilla koristettu tuoli, jolle oli pantu hänen jalokivistä säihkyvät häätamineensa. Tuolin takana seisoi orja kuten silloinkin, kun hänen emäntänsä istui paikallaan pöydän ääressä, valmiina täyttämään emäntänsä määräykset. Sellainen oli tapa Barsoomissa, joten minun oli kestettävä sen herättämä tuska, vaikka sydäntäni vihloi nähdessäni tyhjän tuolin, jossa vilkkaan, nauravan prinsessani olisi pitänyt istua saaden suuren salin kajahtelemaan hilpeydestään.
Oikealla puolellani istui Kantos Kan, kun taas Dejah Thorisin tyhjän paikan oikealla puolen oli Tars Tarkas valtavan isolla istuimella, edessään koroitettu pöydän osa, jonka useita vuosia sitten olin laittanut hänen kookkaan vartalonsa varalta. Marsilaisten pöydässä on kunniasija aina emännän oikealla puolen, ja sen paikan Dejah Thoris oli aina varannut suurelle tharkilaiselie tämän ollessa Heliumissa.
Hor Vastus istui kunniapaikalla Carthorisin puolella pöytää. Yleinen keskustelu ei päässyt vauhtiin. Seurueemme oli hiljainen ja surumielinen. Dejah Thorisin menetys oli kovin tuoreessa muistissa kaikilla, ja sen lisäksi oltiin huolestuneita Tardos Morsin ja Mors Kajakin kohtalosta samoin kuin Heliumin epäilyjä ja epävarmuutta herättävästä tulevaisuudesta, jos se lopullisesti menettäisi suuren jeddakinsa.
Äkkiä huomiomme kiintyi kaukaiseen äänten kohinaan, joka kuulosti siltä kuin kansanjoukko olisi huutanut yhteen ääneen, mutta emme voineet eroittaa, olivatko huudot kiukkuisia vaiko riemuisia. Melu läheni yhä. Ruokasaliin syöksyi orja, selittäen että suuri väkijoukko tunkeutui palatsin portista. Toinen tulla tuoksahti edellisen kintereillä vuoroin nauraen, vuoroin kiljuen kuin mielipuoli.
"Dejah Thoris löydetty!" hän huusi. "Lähetti Dejah Thorisin luota!"
En jäänyt kuuntelemaan sen enempää. Ruokasalin isot ikkunat avautuivat pääportille vievälle tielle päin — ne olivat vastassani olevassa salin seinässä pöydän toisella puolella. En tuhlannut aikaa laajan pöydän kiertämiseen — yhdellä hyppäyksellä pääsin pöydän ja ruokailijoiden yli ja ulos parvekkeelle. Yhdeksän metrin päässä allani lepäsi tulipunainen pihanurmikko ja sen toisella liepeellä tungeksi kansaa ison thoatin ympärillä, jonka ratsastaja suuntasi kulkunsa palatsiin päin. Hyppäsin maahan ja juoksin lähenevää seuruetta kohti.