Katsomossa välähti miekkoja joka suunnalla, ja miehiä syöksyi uhkaavasti zodangalaisia kohti. Joku kohotti huudon: "Tardos Mors on kuollut — tuhat vuotta John Carterille, Heliumin jeddakille!" Kun kuulin sen ja näin heliumilaisten kiukkuiset ilmeet, heidän katsellessaan Zat Arrasin sotilaita, näytti minusta, että vain ihme saattoi estää yhteentörmäyksen, joka johtaisi sisälliseen sotaan.
"Seis!" huudahdin noustuani uudelleen Totuuden jalustalle. "Pysyköön jokainen paikallaan, kunnes olen sanonut sanottavani! Jos täällä nyt putoaa ainoakaan isku, niin Helium saattaa syöksyä katkeraan, veriseen sotaan, jonka seurauksia on mahdoton arvata. Veli joutuisi veljeään vastaan, isä poikaansa. Ei kenenkään elämä ole sellaisen uhrin arvoinen. Mieluummin tahdon alistua Zat Arrasin kieroon tuomioon kuin aiheuttaa kansalaissodan Heliumiin.
"— Myöntykäämme molemmin puolin osaltamme ja antakaamme koko asian levätä Tardos Morsin tai hänen poikansa Mors Kajakin paluuseen saakka. Jollei heistä kumpikaan ole palannut vuoden kuluessa, niin otettakoon asia uudelleen tuomioistuimen käsiteltäväksi — siten on tehty kerran ennen." Kääntyen Zat Arrasiin jatkoin sitten hiljaa: "Jollet ole suurempi narri kuin minä sinua pidän, otat vaarin tilaisuudesta, jonka sinulle tarjoan, ennenkuin se on liian myöhäistä. Jos nuo säilät kerran kohoavat sotilaitasi vastaan, niin ei Barsoomissa kukaan — ei edes itse. Tardos Mors — voi torjua seurauksia. Mitä sanot? Puhu nopeasti."
Zodangalaisen Heliumin jed alkoi puhua allansa olevalle kiihkoisalle joukolle.
"Hillitkää kätenne, Heliumin miehet!" hän huusi äänen vapistessa raivosta. "Tuomioistuin on julistanut päätöksensä, mutta toimeenpanon aikaa ei ole määrätty. Minä, Zat Arras, Zodangan jed, katsoen vangin kuninkaallisiin sukulaisuussuhteisiin ja hänen aikaisempiin Heliumille ja Barsoomille tehtyihin palveluksiinsa, myönnän lykkäystä vuodeksi tahi Mors Kajakin tai Tardos Morsin paluuseen saakka. Hajaantukaa rauhallisesti ja menkää kotiinne!"
Ei kukaan liikahtanut. Kaikki seisoivat vaieten ja jännittyneinä, katseet minuun tähdättyinä, ikäänkuin odottaen hyökkäysmerkkiä.
"Tyhjentäkää temppeli!" komensi Zat Arras, puhuen hiljaa eräälle upseerilleen.
Peläten tämän määräyksen väkivaltaisesta täyttämisyrityksestä koituvia seurauksia astuin korokkeen reunalle ja osoittaen pääkäytävää kohti pyysin kansaa poistumaan. Yhtenä miehenä kaikki lähtivät ja menivät uhkaavan äänettöminä Zodangan jedin Zat Arrasin sotilaiden ohitse. Zat Arras oli mykkänä voimattomasta raivosta.
Kantos Kan seisoi muiden, minulle uskollisuutta vannoneiden miehien kanssa yhäti Oikeudenmukaisuuden armoistuimella.
"Tule!" sanoi hän minulle. "Saatamme sinut palatsiisi, prinssi. Tulkaa, Carthoris ja Xodar! Tule, Tars Tarkas!" Ylpeä ivahymy väreili hänen siromuotoisilla huulillaan, kun hän vilkaisi Zat Arrasiin päin. Sitten hän kääntyi pois ja asteli korokkeen portaita myöten Toivon kuoriin. Me neljä ja sata uskollista seuralaistamme seurasimme häntä ainoankaan käden kohoamatta pidättämään meitä, vaikkakin riemumarssiamme temppelin läpi katseltiin vihasta hehkuvin silmin.