"— Havaitessaan joutuneensa mustien rosvojen kynsiin koetti hän itse tehdä lopun elämästään, mutta muuan mustaihoinen kiersi tikarin hänen kädestään. Sitten meidät molemmat sidottiin, niin ettemme voineet liikauttaa kättämme.
"— Sitten kun meidät oli vangittu, lensi laivasto edelleen pohjoista kohti. Kaikkiaan siinä oli parikymmentä isoa taistelulaivaa ja lisäksi joukko pieniä, nopeita risteilijöitä. Samana iltana palasi yksi risteilijä, joka oli ollut paljon muun laivaston edellä, tuoden mukanaan vangin — nuoren punaisen naisen, jonka he olivat napanneet eräältä kukkulajonolta, kuten kertoivat, kolmen punaisten marsilaisten taistelulaivan nenän edestä.
"— Kuulemistamme puheen katkelmista kävi ilmi, että mustat rosvot olivat etsimässä pakolaisseuruetta, joka on päässyt heiltä karkuun joitakuita päiviä aikaisemmin. Ilmeisesti he pitivät nuoren naisen vangitsemista tärkeänä tapahtumana, sillä laivaston komentaja kuulusteli häntä kauan ja vakavasti, kun hänet oli viety tämän luokse. Senjälkeen hänet sidottiin ja tuotiin samaan hyttiin, jossa Dejah Thoris ja minä olimme.
"— Uusi vanki oli hyvin kaunis. Hän kertoi Dejah Thorisille lähteneensä useita vuosia sitten vapaaehtoiselle pyhiinvaellukselle isänsä, Ptarthin jeddakin, hovista. Hän oli Ptarthin prinsessa Thuvia. Sitten hän kysyi Dejah Thorisilta, kuka hän oli, ja kuultuaan sen hän lankesi polvilleen suudellen Dejah Thorisin kahlehdittuja käsiä ja kertoi, että juuri sinä aamuna hän oli ollut Heliumin prinssin John Carterin ja Dejah Thorisin pojan Carthorisin seurassa.
"— Dejah Thoris ei aluksi voinut uskoa häntä, mutta kun neito kertoi kaikki ihmeelliset seikkailut, jotka hän oli kokenut kohdattuaan John Carterin, ja kuvaili, mitä John Carter, Carthoris ja Xodar olivat kertoneet seikkailuistaan ensisyntyisten maassa, niin Dejah Thoris oivalsi, ettei mies voinut olla muu kuin Heliumin prinssi. 'Sillä kuka', hän sanoi, 'koko Barsoomissa muu kuin John Carter olisi voinut suorittaa ne teot, joista olet kertonut.' Ja kun Thuvia oli puhunut Dejah Thorisille rakkaudestaan John Carteria kohtaan ja tämän uskollisuudesta ja kiintymyksestä valitsemaansa prinsessaan, niin Dejah Thoris vaipui kokoon ja itki — sadatellen Zat Arrasia ja julmaa kohtaloa, joka oli ajanut hänet pois Heliumista vain muutamia päiviä ennen hänen rakkaan puolisonsa palaamista.
"— 'En moiti sinua siitä, että rakastat häntä', hän sanoi, Ja minun on helppo uskoa, että kiintymyksesi on puhdas ja vilpitön, kun olet siitä niin avoimesti minulle puhunut'.
"— Laivasto eteni pohjoiseen lähelle Heliumia, mutta eilen illalla mustaihoiset ilmeisestikin käsittivät, että John Carter oli päässyt heidän käsistään, ja he kääntyivät takaisin etelää kohti. Kohta senjälkeen astui koppiimme vartija ja raahasi minut kannelle.
"— 'Ensisyntyisten maassa ei ole sijaa vihreälle otukselle', hän sanoi, antaen minulle hirveän töytäyksen, niin että hoippuen suistuin laivan kannelta. Nähtävästi hän piti sitä helpoimpana tapana toimittaa minut pois aluksesta ja surmata minut samalla kertaa.
"— Mutta kohtalo oli minulle suopea, ja kuin ihmeen kautta selviydyin, saaden vain vähäisiä mustelmia. Laiva liikkui silloin hitaasti, ja kun syöksyin laidan yli pimeään kuiluun, värisin ajatellessani minua odottava kamalaa tärähdystä, sillä koko päivän oli laivasto purjehtinut monien satojen metrien korkeudella. Mutta ällistyin perin pohjin, kun tupsahdin pehmeään kasvistoon tuskin kuusi metriä laivan kannen alapuolella. Luulen, että laivan pohjan täytyi silloin hipoa maata.
"— Makasin koko yön siinä, mihin olin pudonnut, ja seuraavana aamuna minulle selvisi onnellinen sattuma, joka oli pelastanut minut kauheasta kuolemasta. Auringon noustessa näin syvällä allani laajan maiseman, kuivuneen meren pohjan ja kaukaisia kukkuloita. Olin korkean harjanteen korkeimmalla huipulla. Yön pimeydessä laivasto oli sivuuttanut harjanteen, melkein harjaa hipaisten, ja juuri aluksen ollessa lähinnä maata oli mustaihoinen vartija sysännyt minut kannelta kuolemaan, kuten hän luuli.