"Mustat ovat sytyttäneet temppelin tuleen. Se palaa jo sadoista kohdista. Kiiruhtakaa ulkopuistoihin tai olette mennyttä!"
Hänen puhuessaan näimme savua tupruavan kymmenkunnasta Auringon temppelin puolisesta ikkunasta, ja korkealla Issuksen korkeimman minaretin päällä leijaili yhä laajeneva savupilvi.
"Takaisin! Menkää takaisin!" huusin seuralaisilleni. "Opasta, Xodar, heitä, ja jättäkää minut! Minä tavoitan vielä prinsessani."
"Seuraa minua, John Carter!" vastasi Xodar ja sukelsi vastaustani odottamatta jalkojemme juuressa olevaan tunneliaukkoon. Kiiruhdin hänen kintereillään puolenkymmenen alaspäin viettävän holvin lävitse, kunnes jouduimme tasaiseen käytävään, jonka toisesta päästä näkyi valoisa huone.
Vankka ristikko sulki tiemme, mutta sen takaa näin hänet — verrattoman prinsessani sekä Thuvian ja Phaidorin. Nähdessään minut hän syöksähti meitä erottavia ristikkoja kohti. Hitaasti liikkuva kammio oli jo kiertynyt niin paljon, että temppelin seinässä olevasta aukosta enää vain osa oli käytävän ristikkopäädyn kohdalla. Sekin aukko sulkeutui verkalleen. Pian olisi näkyvissä vain kaitainen rako, ja sitten painuisi sekin umpeen. Kokonaisen pitkän Barsoomin vuoden kammio senjälkeen kiertäisi hidasta rataansa, kunnes sen seinässä oleva aukko uudelleen sivuuttaisi käytävän pään.
Mutta mitä kauheita kohtauksia tapahtuisikaan kammiossa sillä välin!
"Xodar!" huusin. "Eikö mikään voima voi pysäyttää tuon kamalan laitoksen kiertämistä? Eikö kukaan tunne tuon hirveän ristikon avaamissalaisuutta?"
"Ei kukaan sellainen, pelkään, jonka saisimme käsiimme ajoissa. Mutta menen koettamaan. Odota minua täällä!"
Hänen poistuttuaan seisoin keskustellen Dejah Thorisin kanssa. Hän ojensi kaamean ristikon läpi rakkaat kätensä, niin että voisin puristaa niitä viimeiseen saakka.
Thuvia ja Phaidor tulivat myöskin lähellemme, mutta kun Thuvia huomasi, että halusimme olla kahden, poistui hän kammion toiseen päähän. Mutta niin ei Matai Shangin tytär tehnyt.