"Dejas Thoris? Dejah Thoris?" Sitten kajahti taaskin sama kimeä, luonnoton, korvia vihlova nauru.
"Niin, Dejah Thoris — tiedän. Ja Thuvia ja Phaidor, Matai Shangin tytär. He kaikki rakastavat John Carteria. Haah! Mutta se on hullua! Vuoden ajan he saavat yhdessä haaveilla Auringon temppelissä, mutta ennenkuin vuosi on aivan lopussa, ei heillä enää ole ruokaa. Hoo-oh! Kuinka jumalainen huvi!" Hän nuolaisi vaahdon julmilta huuliltaan. "Heillä ei ole mitä syödä — paitsi toisensa. Ha! Hah! Ha!"
Hänen hirveät sanansa melkein lamauttivat toimintakykyni. Niin kamalaan kohtaloon tämä vallassani oleva otus oli tuominnut prinsessani! Vapisin raivosta. Kuten terrieri rottaa minä pudistelin Issusta, ikuisen elämän jumalatarta.
"Peruuta määräyksesi!" huusin. "Kutsu tuomitut takaisin! Nopeasti, tai olet kuoleman oma!"
"Se on liian myöhäistä. Ha! Ha! Ha!" Ja sitten hän alkoi uudelleen höpistä ja kiljua.
Melkein tietämättäni tikarini kohosi upotakseen hänen saastaiseen sydämeensä. En tiedä, mikä pidätti kättäni, mutta nyt olen iloinen, etten iskenyt. Olisi hirveätä, jos olisin omin käsin surmannut naisen. Mieleeni juolahti valmistaa tälle väärälle jumalattarelle sopivampi kohtalo.
"Ensisyntyiset", huusin huoneessa olevalle joukolle. "Olette tänään nähneet, kuinka voimaton Issus on — jumalat ovat kaikkivoipia. Issus ei ole jumala. Hän on julma, ilkeä vanha akka, joka on miespolvia pettänyt teitä ja pitänyt teitä leluinaan. Ottakaa hänet! Heliumin prinssi John Carter ei tahraa käsiään hänen vereensä." Näin sanoen työnsin raivoavan otuksen, jota kokonainen maailma oli puoli tuntia aikaisemmin palvonut jumalana, valtaistuimensa korokkeelta pettämiensä miesten käsiin, jotka odottivat kostonhimoisina tarttuakseen häneen.
Nähtyäni Xodarin punaisten upseerien joukosta, käskin hänen viipymättä opastaa minut Auringon temppelille. Jäämättä katsomaan, minkä kohtalon Issus sai osakseen jouduttuaan ensisyntyisten kynsiin, riensin salista Xodarin, Carthorisin, Hor Vastuksen, Kantos Kanin ja parinkymmenen muun punaisen ylimyksen seurassa.
Xodar opasti meidät nopeasti temppelin sisäkammioiden lävitse keskipihalle, avaralle, pyöreälle aukolle, jonka kiveys oli huikaisevan valkoista, läpikuultavaa marmoria. Edessämme kohosi kultainen temppeli, jonka seinissä oli ihmeellisen kauniita haaveellisia koristuksia muovailtuina timanteista, rubiineista, safiireista, turkooseista, smaragdeista ja Marsin tuhansista nimettömistä jalokivistä, joiden kauneus ja värisäihkyn puhtaus vievät monin kerroin voiton arvokkaimmistakin Maassa tunnetuista kivistä.
"Tänne päin!" huudahti Xodar kiiruhtaen temppelin edessä olevalta pihalta lähtevän tunnelin aukolle. Juuri kun aioimme laskeutua tunneliin, kuulimme kumean huudon kohoavan Issuksen temppelistä, ja sitten syöksyi punainen sotilas, viidennen utanin padwar Djor Kantos, läheisestä ovesta huutaen meille ja kehoittaen meitä palaamaan.