Ryömiessään minua kohti peto pieksi keltaisia kupeitaan vahvalla hännällään, ja älyttyään, että olin sen huomannut, se päästi kamalan mylvinän, joka usein lamaannuttaa uhrin hetkiseksi sen tehdessä lopullisen hyppynsä.
Se syöksyi isoine ruhoineen minua kohti, mutta sen valtava ääni ei ollut saanut minua kauhusta turtumaan, ja peto kohtasi kylmän teräksen pehmeän lihan asemasta, jota sen kauhea, ammottava kita tavoitti.
Hetkistä myöhemmin vedin säiläni tämän ison barsoomilaisen leijonan pysähtyneestä sydämestä. Kääntyessäni katsomaan Tars Tarkasia näin hämmästyksekseni, että hänellä oli vastassaan samanlainen hirviö.
Tuskin oli hän saanut sen surmatuksi, kun minä, käännyttyäni ikäänkuin minua suojelevan alitajuisen vaiston varoittamana, huomasin uuden samanlaisen, Marsin villin asukkaan juoksevan huoneen poikki kimppuuni.
Melkein kokonaisen tunnin ajan yksi hirmuotus toisensa jälkeen karkasi tuon tuostakin päällemme, kuten näytti, meitä ympäröivästä ilmasta.
Tars Tarkas oli tyytyväinen; nyt oli hänen edessään kouraantuntuvaa, jota hän saattoi iskeä pitkällä säilällään, ja omasta puolestani on minun tunnustettava, että tämä käänne oli tuntuvasti parempi kuin näkymättömien huulien kaameat äänet.
Siitä, että uusissa hätyyttäjissämme ei ollut vähääkään yliluonnollista, olivat selvänä todistuksena niiden raivoisat tuskanulvahdukset, kun ne tunsivat purevan teräksen elimistössään, ja oikea veri, joka virtasi niiden katkenneista suonista niiden heittäessä henkensä.
Tämän uuden hätyytystavan kestäessä panin merkille, että petoja ilmestyi aina vain sellaiselta suunnalta, jonne päin selkämme olivat käännetyt; emme kertaakaan nähneet eläimen todella aineistuvan ilmasta, eikä erinomaisesti harkitseva järkeni hetkeksikään sekaantunut siinä määrin, että olisin uskonut petojen saapuvan huoneeseen muuten kuin jonkun salaisen, kekseliäästi järjestetyn oven kautta.
Tars Tarkasin nahkahaarniskaan, joka on ainoa marsilaisten käyttämä pukukappale lukuunottamatta silkki- ja turkisvaippoja suojaksi kylmää vastaan pimeän tultua, oli muiden koristeiden joukkoon sovitettu pieni, suunnilleen naisen taskupeilin kokoinen peili, joka oli keskellä selkää hartioiden ja vyötäisten puolivälissä.
Kun hän kerran parhaillaan katseli juuri surmattua petoa, katsahdin sattumalta tähän peiliin, ja sen kirkkaasta pinnasta kuvastui näky, jonka johdosta kuiskasin: