"En milloinkaan ennen ole ajatellut asiaa tässä valossa", hän sanoi. "Totta totisesti antaisin tuhannesti henkeni, jos voisin pelastaa edes yhden ihmisen kauheasta elämästä, jota minä olen elänyt tässä kaameassa paikassa. Niin, sinä olet oikeassa, ja minä tulen kanssasi niin pitkälle kuin pääsemme; mutta epäilen, selviydymmekö täältä ikinä."
Loin tharkilaiseen kysyvän katseen.
"Issuksen porteille tai Koruksen pohjaan", lausui vihreä sotilas, "lumiseen pohjolaan tai lumiseen etelään, kaikkialle, minne John Carter johtaa, Tars Tarkas seuraa häntä. Olen puhunut."
"Tulkaa sitten", huudahdin, "meidän on lähdettävä, sillä missään emme voi olla kauempana pelastuksesta kuin täällä vuoren sydämessä ja tämän kuolemankammion seinien sisällä."
"Lähtekäämme sitten", sanoi tyttö, "mutta älkää tuudittautuko sellaiseen luuloon, ettette voi täällä thernien alueella joutua sen pahempaan paikkaan, kuin missä nyt olette."
Näin sanottuaan hän aukaisi siihen huoneeseen vievän salaoven, jossa olin hänet ensiksi tavannut, ja uudelleen menimme toisten vankien luokse.
Siellä oli kaikkiaan kymmenen punaista marsilaista, miehiä ja naisia, ja kun olimme lyhyesti selittäneet heille suunnitelmamme, päättivät he liittyä meihin; mutta heillä oli ilmeisesti synkeitä epäilyjä ryhtyessään näin uhmaamaan kohtaloa ja vastustamaan isiltä perittyä taikauskoa, vaikkakin jokainen heistä katkerasta kokemuksestaan tiesi, että koko tämä taikauskoinen sepitelmä oli väärä.
Thuvia, tyttö, jonka olin ensiksi vapauttanut, oli pian irroittanut toisten kahleet. Tars Tarkas ja minä otimme molemmilta kaatuneilta therneiltä aseet, joina oli miekkoja, väkipuukkoja ja kaksi revolveria, punaisten marsilaisten valmistamaa taidokasta ja tehoisaa lajia.
Mikäli aseita riitti, jaoimme niitä seuralaisillemme, antaen ampuma-aseet kahdelle naiselle, joista Thuvia oli toinen.
Viimemainittu oppaanamme lähdimme ripeästi mutta varovasti sokkeloisiin holveihin; menimme avaroiden, metallikallioon hakattujen huoneiden läpi, sitten harhailimme kiemurtelevissa käytävissä, nousimme jyrkkiä vieruja, silloin tällöin piiloutuen pimeihin sopukkoihin, kuullessamme lähenevien askelten ääniä.