Päämääränämme, sanoi Thuvia, oli kaukainen varastohuone, josta saisimme aseita ja ammuksia yllin kyllin. Sieltä hän aikoi opastaa meidät kallioiden laelle. Sitten vaadittaisiin sekä ihmeellistä älyä että valtaista taistelutaitoa, raivataksemme tiemme pyhien thernien linnoituksen sydämen kautta ulkoiseen maailmaan.
"Ja sittenkin, oi prinssi", huudahti hän, "pyhien thernien käsivarsi on pitkä. Se ulottuu Barsoomin jokaisen kansan keskuuteen. Heidän salaisia temppeleitään on jokaisessa yhdyskunnassa. Jos pelastumme ja menemme minne hyvänsä, niin aina huomaamme, että tulostamme on tieto ennättänyt ennen meitä, ja kuolema odottaa meitä, ennenkuin ehdimme saastuttaa ilmaa herjauksillamme."
Olimme kulkeneet kenties tunnin verran ilman vakavia häiriöitä, ja Thuvia oli juuri kuiskannut minulle, että lähestyimme ensimmäistä päämääräämme, kun astuessamme erääseen avaraan huoneeseen kohtasimme miehen, joka ilmeisesti oli thern.
Nahkaisten varustushihnojen ja jalokivikoristeiden lisäksi hänellä oli otsallaan leveä kultainen vanne, jonka keskelle oli upotettu tavattoman iso kivi. Se oli aivan samanlainen kuin se kivi, jonka olin nähnyt riippuvan pienen vanhuksen rinnalla ilmatehtaassa lähes kaksikymmentä vuotta sitten.
Se oli Barsoomin ainoa rajattoman arvokas jalokivi. Niitä tiedettiin olevan vain kaksi, ja ne olivat arvon ja aseman merkkeinä niillä molemmilla vanhuksilla, joiden haltuun oli uskottu suuren ilmatehtaan valtaisten, kaikkiin Marsin osiin keinotekoista ilmaa pumppuavien koneiden hoito ja joiden yksin tietämän, ilmatehtaan jykevien ovien avaamissalaisuuden tunteminen teki minulle mahdolliseksi pelastaa kokonaisen taivaankappaleen elämä äkkiä sammumasta.
Vastaamme tulleella thernillä oleva kivi oli suunnilleen samankokoinen kuin aikaisemmin näkemäni, läpimitaltaan noin kaksi ja puoli sentimetriä, sanoisin. Siitä heijastui yhdeksänlaisia säteitä, maapallolla tunnetut seitsemän sateenkaaren väriä ja lisäksi kahdenlaisia Maassa tuntemattomia säteitä, joiden ihmeellistä kauneutta ei voi sanoin kuvata.
Kun thern huomasi meidät, kapenivat hänen silmänsä kahdeksi ilkeästi kiiluvaksi viiruksi.
"Seis!" hän huusi. "Mitä tämä merkitsee, Thuvia?"
Vastaukseksi tyttö kohotti revolverinsa ja ampui suoraan häntä kohti.
Ääntä päästämättä hän vaipui kuolleena maahan.
"Peto!" sähisi Thuvia. "Kaikkien näiden vuosien jälkeen olen vihdoinkin saanut kostaa."