Kun nousimme kannelle, hämmästyin nähdessäni, että alus lensi suuren lumi- ja jääkentän yläpuolella. Niin kauas kuin silmä kantoi, ei millään suunnalla ollut mitään muuta näkyvissä.
Tälle salaperäiselle ilmiölle saattoi olla vain yksi selitys. Olimme etelänavan jäävaipan kohdalla. Marsissa on lunta ja jäätä vain navoilla. Allamme ei näkynyt minkäänlaisia elonmerkkejä. Olimme ilmeisesti siksi kaukana etelässä, etteivät edes isot turkiseläimet, joiden metsästäminen on marsilaisten nautinto, siellä viihtyneet.
Katselin nojaten laivan kaiteeseen ja Xodar oli vierelläni.
"Mikä on suuntamme?" kysyin.
"Hieman lounaaseen etelästä", vastasi hän. "Kohta näkyy Otz-laakso.
Lennämme pitkin sen lievettä muutamia satoja kilometrejä.
"Otz-laakso!" huudahdin. "Mutta, mies, eikö thernien alue, josta äsken karkasin, ole juuri siellä?"
"Kyllä", vastasi Xodar. "Sivuutitte tämän jääkentän viimeöisen pitkän ajojahdin aikana lentäessänne edellämme. Otz-laakso on valtavan laajassa syvennyksessä etelänavalla. Se on vajonnut tuhansia metrejä alemmaksi sitä ympäröivän maan pintaa ja muistuttaa avaraa pyöreää maljakkoa. Noin sadan viidenkymmenen kilometrin päässä sen pohjoisreunasta kohoavat Otz-vuoret, jotka ympäröivät Dorin sisälaaksoa. Aivan tämän keskellä on unohdettu Korus-järvi. Tämän järven rannalla on Issuksen kultainen temppeli ensisyntyisten maassa. Sinne olemme matkalla."
Katsellessani aloin ymmärtää, miksi pitkien ajanjaksojen aikana vain yksi mies oli pelastunut Dorin laaksosta. Ihmettelin vain, että se oli hänellekään onnistunut. Olisi mahdotonta taivaltaa yksin ja jalkaisin tämän jäisen, tuulien tuivertaman, kaamean aavikon poikki.
"Vain lentokoneella on se matka mahdollinen", lopetin mietteeni ääneen.
"Sillä tavoin yksi mies karkasikin therneiltä muinaisina aikoina; mutta ei ainoakaan ole päässyt karkaamaan ensisyntyisiltä", selitti Xodar äänen värähtäessä ylpeydestä.