"Osittain ovat", vastasi tämä. "Kaikki, mitä hän kertoi ulommasta laaksosta, on totta, mutta hänen puheensa Issuksen temppelistä, joka muka sijaitsee hänen kotimaassaan, on valhetta. Jollei se ole valhetta —" hän empi. "Oi, jos se olisi totta, niin kansani jäsenet olisivat lukemattomien miespolvien aikana menneet julmien vihollistemme rääkättäviksi ja halvasti surmattaviksi eivätkä olisikaan päässeet ihanaan ikuiseen elämään, joka Issuksella, kuten meille on opetettu, on meidän varallemme."
"Samoin kuin te olette viekoitelleet ulkomaailman alempia barsoomilaisia kammottavaan Dorin laaksoon, niin ovat ensisyntyiset hyvinkin saattaneet viekoitella teitä yhtä hirveään kohtaloon", huomautin. "Se olisi ankara ja kauhea kosto, Phaidor, mutta oikeudenmukainen."
"Minä en voi sitä uskoa", sanoi hän.
"Saamme nähdä", vastasin. Sitten olimme kumpikin vaiti, sillä lähestyimme nopeasti tummaa vuorta, joka tuntui jollakin selittämättömällä tavalla olevan yhteydessä mielessämme liikkuvien kysymysten ratkaisun kanssa.
Likellä synkkää, katkaistua kartiota muistuttavaa kukkulaa vauhtiamme vähennettiin, kunnes tuskin liikuimme paikaltamme. Sitten kohosimme vuoren laelle, ja allamme näin ammottavan, tavattoman laajan, pyöreäsuisen aukon, jonka pohja häipyi sysimustaan pimeyteen.
Tämän kammottavan onkalon läpimitta oli runsaasti kolmesataa metriä. Sen seinämät olivat sileät ja nähtävästi mustaa, basalttimaista kalliota.
Hetkisen alus häilyi liikkumatta ammottavan kuilun yläpuolella, alkaen sitten hitaasti laskeutua tummaan aukkoon. Yhä syvemmälle se painui, kunnes ympärillämme oli aivan pimeätä, jolloin sen valot sytytettiin ja jättimäinen taistelulaiva laskeutui omien valojensa himmeässä kajastuksessa yhä alemmaksi, kuten minusta tuntui, suoraan Barsoomin uumeniin.
Laskeutumista kesti hyvinkin puoli tuntia. Sitten onkalo äkkiä päättyi suurenmoisen, maanalaisen maailman kupukattoon. Allamme aaltoilivat luolajärven laineet. Fosforimainen hohde valaisi maisemaa. Tuhansia laivoja keinui järven aalloilla. Siellä täällä oli pieniä saaria tämän oudon maailman kummallisen, värittömän kasvullisuuden peittäminä.
Hitaasti ja ylhäisen sirosti alus painui yhä alemmaksi, kunnes se lepäsi veden pinnalla. Sen suuret potkurit oli jo onkalossa ollessamme irroitettu ja pantu säilöön ja niiden tilalle oli sijoitettu pienemmät, mutta lujemmat vesipotkurit. Ne alkoivat pyöriä, ja laiva lähti uudelleen liikkeelle, kiitäen nyt veden pinnalla yhtä vakavasti ja turvallisesti kuin äsken ilmassa.
Phaidor ja minä olimme mykistyneet hämmästyksestä. Kumpikaan meistä ei ollut kuullut eikä edes uneksinut, että Barsoomin pinnan alla oli sellainen maailma.