Melkein kaikki näkemämme alukset olivat sotalaivoja. Muutamia kuorma-aluksia siellä oli, mutta ei ainoatakaan suurta kauppalaivaa, sellaista kuin ne, jotka yläilmoissa välittävät ulkomaailman kaupunkien välistä liikennettä.
"Kas tässä ensisyntyisten laivaston satama", lausui joku takanamme. Kun käännyin ympäri, näin Xodarin tarkastelevan meitä hymyillen huvitettuna.
"Tämä järvi", hän jatkoi, "on isompi kuin Korus, jonka vesi laskee tänne. Estääksemme veden kohoamasta määrättyä tasoa ylemmäksi meillä on neljä suurta pumppuasemaa. Ne pumppuavat liikaveden säiliöihin kauaksi pohjoiseen, mistä punainen kansa johtaa veden peltojensa kastelulaitoksiin."
Tämä selitys valaisi minulle uuden seikan. Punaiset ihmiset olivat aina pitäneet ihmeenä, että suuria vesimääriä pursusi heidän säiliöittensä vankoista kallioseinistä täyttäen säiliöt tällä kallisarvoisella, Marsin ulkomaailmassa niin niukasti esiintyvällä nesteellä.
Heidän oppineensa eivät milloinkaan olleet kyenneet saamaan selville näiden tavattomien vesimäärien lähdettä. Aikojen vieriessä he olivat yksinkertaisesti alkaneet pitää sitä luonnollisena seikkana ja lakanneet pohtimasta sen syitä.
Sivuutimme useita saaria, joissa oli omituisen muotoisia ympyriäisiä, ilmeisesti katottomia rakennuksia, joiden seinien keskikohdalla oli pieniä, raskailla ristikoilla varustettuja ikkunoita. Kaikesta päättäen ne olivat vankiloita, jota otaksumaa vielä tuki se seikka, että aseistettuja vartioita istui niiden ulkopuolella olevilla matalilla penkeillä tai asteli lyhyillä rantapoluilla.
Näistä saarista olivat harvat puolta hehtaaria suurempia, mutta suoraan edessämme näkyi yksi paljon isompi. Se osoittautui olevan matkamme päämäärä, ja pian oli aluksemme kiinnitetty sen jyrkkään rantaan.
Xodar viittasi meitä tulemaan kanssaan, ja puolenkymmenen upseerin ja sotilaan seurassa poistuimme taistelulaivasta mennen isoa soikeata rakennusta kohti, joka oli noin kahdensadan metrin päässä rannasta.
"Saat pian nähdä Issuksen", virkkoi Xodar Phaidorille. "Harvalukuiset vankimme esitellään kaikki hänelle. Silloin tällöin hän valitsee niistä orjia kamaripalvelijattariensa rivien täydennykseksi. Kukaan ei palvele Issusta yli yhden vuoden." Samalla väikkyi mustaihoisen huulilla kaamea hymy, joka antoi julman ja uhkaavan merkityksen hänen yksinkertaisille sanoilleen.
Vaikkakin Phaidorin oli kovin vaikea uskoa, että Issus oli liitossa tämänkaltaisten olentojen kanssa, oli hän kuitenkin alkanut epäillä ja pelätä. Hän painautui vierelleni ei enää Barsoomin elämän ja kuoleman herran ylpeänä tyttärenä, vaan säikähtyneenä, säälimättömien vihollisten käsiin joutuneena nuorena tyttönä.