Kun olimme tällä vastenmielisellä tavalla ryömineet puolisensataa metriä, pysähdyttivät saattajamme meidät.
"Antakaa heidän nousta", lausui takanamme heikko, vavahteleva ääni, joka kuitenkin ilmeisesti oli useiden vuosien aikana tottunut käskemään.
"Nouskaa ylös!" sanoi saattajamme. "Mutta älkää kääntäkö kasvojanne
Issukseen päin."
"Nainen miellyttää minua", lausui heikko, vapiseva ääni taaskin hetkisen kestäneen hiljaisuuden jälkeen. "Hän palvelkoon minua määräajan! Mies viekää takaisin Shadorin saarelle Omeanin järven pohjoisrannalle! Kääntyköön nainen ja katsokoon Issusta, tietäen että ne alemmat olennot, jotka näkevät hänen säteilevien kasvojensa pyhät piirteet, elävät tämän huikaisevan kunnian jälkeen vain yhden ainoan vuoden!"
Silmäilin Phaidoria silmäkulmieni alitse. Hänen kasvonsa kävivät aavemaisen kalpeiksi. Hitaasti, hyvin hitaasti hän kääntyi ympäri ikäänkuin jonkun näkymättömän, mutta vastustamattoman voiman pakottamana. Hän seisoi aivan lähellä minua, niin lähellä, että hänen paljas käsivartensa kosketti kyynärpäätäni, kun hän lopuksi seisoi kasvot Issukseen, ikuisen elämän jumalattareen päin.
En saattanut nähdä tytön kasvoja, kun hänen katseensa ensimmäistä kertaa osui Marsin korkeimpaan jumaluusolentoon, mutta hänen käsivartensa värisemisestä tunsin, kuinka hän vapisi.
— Issuksen täytyy totisesti olla huikaisevan ihana, ajattelin, — kun hän saa aikaan tuollaisen tunnemyrskyn niin loistavan kaunottaren kuin Matai Shangin tyttären Phaidorin rinnassa.
"Jääköön nainen tänne! Viekää mies pois! Menkää!" Näin puhui Issus, ja upseerin raskas käsi laskeutui olalleni. Hänen määräyksestään kävin taaskin nelin kontin ja ryömin pois salista. Se oli ensimmäinen käyntini jumalattaren luona, mutta mielelläni tunnustan, ettei se ollut tehnyt minuun kovinkaan suurta vaikutusta — lukuunottamatta harmia siitä, että olin perin naurettavan näköinen ryömiessäni.
Jouduttuani ulos salista, sulkeutui ovi jäljessäni ja minun käskettiin nousta pystyyn. Xodar tuli luokseni, ja yhdessä menimme samaa tietä takaisin puutarhaan.
"Säästit henkeni, vaikka olisit helposti voinut minut surmata", hän sanoi asteltuamme jonkun matkaa ääneti, "ja tahtoisin auttaa sinua, jos voisin. Voin koettaa tehdä elämäsi täällä mahdollisimman siedettäväksi, mutta kohtalosi on vääjäämätön. Et saa toivoakaan pääseväsi milloinkaan takaisin ulkomaailmaan."