Gahan seisahtui. Vain muutamia askelia oli erottamassa hänet Tarasta ja tytön vangitsijasta, eikä hän kuitenkaan kyennyt auttamaan. Hitaasti soturi peräytyi takanaan olevaa ovea kohti, kiskoen Taraa jäljessään. Tyttö ponnisteli rajusti, mutta soturi oli väkevä mies, ja kun hän oli tarttunut selkäpuolelta Taran hihnoitukseen, voi hän pitää Taraa avuttomassa asennossa.
"Pelasta minut, Turan!" huusi Tara. "Älä salli minua raahattavan kohtaloon, joka on kuolemaa pahempi! Parempi on minun kuolla nyt nähdessäni uljaan ystävän kuin myöhemmin taistellessani yksin vihollisten keskellä kunniani puolesta."
Gahan astui askeleen lähemmäksi. Soturi teki uhkaavan liikkeen miekallaan, painaen sen kärjen likelle prinsessan pehmeätä, sileätä ihoa, ja Gahan seisahtui.
"En voi, Heliumin Tara", hän tuskaili. "Älä ajattele minusta pahaa äläkä pidä minua heikkona! En voi nähdä sinun kuolevan. Rakastan sinua liian suuresti, Heliumin tytär."
Manatorilainen soturi peräytyi yhtenään pilkkahymy huulillaan. Hän oli jo melkein ovella, kun Gahan näki toisen soturin siinä huoneessa, johon Taraa raahattiin; mies liikkui hiljaa, melkein hiipien marmorilattialla lähestyessään takaapäin Taran vangitsijaa. Oikeassa kädessä hänellä oli pitkä miekka.
"Kaksi yhtä vastaan", mietti Gahan, ja hänen huulilleen levisi tuikea hymy, sillä hän ei lainkaan epäillyt, että kun Tara olisi saatu varmaan talteen viereiseen huoneeseen, kävisivät molemmat miehet yhdessä hänen kimppuunsa. Jollei hän kyennyt pelastamaan tyttöä, sai hän ainakin kuolla hänen puolestaan.
Mutta äkkiä sitten Gahanin valtasi hämmästys, ja hänen katseensa kiintyi soturiin, joka hiipi Taraa pitelevän ja häntä ovelle kiskovan, virnistelevän vintiön takana. Hän näki tulokkaan lähestyvän melkein käsivarren matkan päähän toisesta. Sitten mies pysähtyi, ja hänen kasvoillaan väikkyi kiukkuisen vihan ilme. Pitkä miekka heilahti laajassa kaaressa, saaden nopeudestaan ja painostaan hirvittävän voiman, jota vielä lisäsi sitä ohjaavan teräksisen käsivarren jäntevyys. Se osui manatorilaisen sulitettuun kalloon, halkaisten hänen ivanauruun vääntyneet kasvonsa kahtia, ja upposi hänen rintalastaansa saakka.
Kun kuolleen käsi heltisi Taran hihnoituksesta, ponnahti tyttö eteenpäin, syöksyen taakseen vilkaisematta Gahanin luokse. Gatholilainen kietoi vasemman kätensä hänen ympärilleen, eikä hän vetäytynyt pois, kun Gahan miekka valmiina odotti kohtalon seuraavaa määräystä. Heidän edessään pyyhki Taran vapauttaja verta miekastaan uhrinsa tukkaan. Hän oli ilmeisesti manatorilainen; hänen yllään oli jeddakin henkivartioston asu, joten hänen tekonsa tuntui Gahanista ja Tarasta selittämättömältä. Pian hän pisti miekkansa tuppeen ja lähestyi heitä.
"Jos mies haluaa piiloutua salanimen taakse", hän sanoi, katsoen suoraan Gahania silmiin, "ja joku ystävä saa selvän tästä petoksesta, ei hän olisikaan ystävä, jos hän paljastaisi toisen salaisuuden."
Hän pysähtyi, ikäänkuin odottaen vastausta. "Vilpitön mielesi on käsittänyt ja huulesi ovat lausuneet ehdottoman totuuden", vastasi Gahan, ihmetellen, saattoiko viittaus millään tavoin olla paikkansapitävä — oliko tämä manatorilainen voinut arvata, kuka hän oli.