Koitti vihdoin päivä, jolloin O-Tarin piti ottaa Heliumin prinsessa Tara puolisokseen. Neljä tuntia orjat valmistivat vastahakoista morsianta. Seitsemään tuoksukylpyyn kului kolme pitkää ja väsyttävää tuntia, sitten hänen koko ruumiinsa voideltiin pimaliakukkien öljyllä, ja häntä hieroi kätevin sormin kaukaisesta Dusurista kotoisin oleva orjatar. Hänen hihnoituksensa, ihkasen uusi ja tätä tilaisuutta varten valmistettu, oli Barsoomin isojen, valkeiden apinoiden valkoisesta nahasta ja runsaasti varustettu platinakoristuksilla ja timanteilla — suorastaan niillä päällystetty. Hänen tuuhea, kiiltävän musta tukkansa oli kammattu upean komeaksi ja pukevaksi laitteeksi, johon oli pistetty timanttinuppisia neuloja, niin että se säihkyi kuin kuutamottoman yön tahdikas taivas.
Mutta morsian, joka saatettiin korkeasta tornista O-Tarin valtaistuinsaliin, oli äreä ja uhmaileva. Käytävät olivat täynnä orjia ja sotureita sekä palatsin ja kaupungin naisia, jotka oli käsketty juhlatilaisuuteen. Saapuvilla oli koko Manatorin mahti ja ylpeys, rikkaus ja kauneus.
Lukuisan kunniavartioston ympäröimänä Tara liikkui hitaasti ihmisten täyttämissä marmorikäytävissä. Päällikköjen salin ovella oli häntä vastaanottamassa E-Thas, palatsin hoitaja. Salissa ei ollut ketään paitsi kuolleilla ratsuillaan istuvia päällikkövainajia. Tämän pitkän huoneen läpi E-Thas saattoi hänet valtaistuinsaliin, joka myöskin oli tyhjä, sillä Manatorissa olivat vihkimisjuhlallisuudet toisenlaiset kuin Barsoomin muissa maissa. Täällä piti morsiamen odottaa sulhasta valtaistuimelle vievien portaiden juurella. Hänen jäljessään tulivat vieraat, sijoittuen paikoilleen ja jättäen Päällikköjen salin ja valtaistuimen välisen keskikuorin tyhjäksi, sillä sitä myöten saapuisi O-Tar yksin morsiamen luokse oltuaan ensin lyhyen ajan yksin vainajien seurassa Päällikköjen salissa suljettujen ovien takana. Sellainen oli tapa.
Vieraat olivat kaikki marssineet jonossa Päällikköjen salin lävitse; sen molemmissa päissä olevat ovet oli suljettu. Äkkiä avautui salin alapäähän ovi, ja O-Tar astui sisään. Hänen mustaa hihnoitustaan koristivat rubiinit ja kultalaitteet; hänen kasvojaan peitti samasta jalosta metallista valmistettu naamari, jonka silmiksi oli pantu kaksi tavattoman isoa rubiinia, vaikka niiden alla oli kapeat raot, joista naamarin kantaja saattoi nähdä. Hänen päälaellaan oleva laite kannatti keinotekoisia sulkia, jotka oli valmistettu samasta metallista kuin naamari. Pienimpiä yksityiskohtia myöten hänen asunsa oli sellainen, jollaiseksi Manatorin tavat vaativat kuninkaallisen sulhasen asun, ja samojen tapojen mukaisesti hän nyt saapui yksin Päällikköjen saliin ottaakseen vastaan siunaukset ja neuvot häntä edeltäneiltä Manatorin suurmiehiltä.
Kun salin alapään ovi sulkeutui O-Tarin jälkeen, jäi jeddak yksin suurten vainajain seuraan. Ikivanhojen sääntöjen mukaan ei yksikään kuolevainen saanut nähdä sitä, mitä tässä pyhitetyssä huoneessa silloin tapahtui. Koska Manatorin mahtavat kunnioittivat Manatorin perinnäistapoja, niin kunnioittakaamme mekin tuon ylvään ja herkkätuntoisen kansan perinnäisiä tapoja. Mitäpä meitä liikuttaisikaan se, mitä tapahtui siellä, juhlallisessa vainajien salissa?
Kului viisi minuuttia. Morsian seisoi äänettömänä valtaistuimen juurella. Vieraat puhelivat keskenään hiljaa kuiskaillen, niin että huone oli täynnänsä monien äänten sorinaa. Vihdoin lennähti päällikköjen salista tuova ovi auki, ja loistava sulhanen seisoi hetkisen jykevän aukon puitteissa. Häävieraiden seassa syntyi hiljaisuus. Tasapituisin, mahtavin askelin lähestyi sulhanen morsianta. Taran sydäntä kouristivat pahat aavistukset, jotka olivat hiipineet hänen mieleensä, kun kohtalon langat kiertyivät yhä tiukemmin hänen ympärilleen eikä Turanista kuulunut eikä näkynyt merkkiäkään. Missä Turan oli? Mitäpä hän tosiaan saattoi tehdä pelastaakseen Taran? O-Tarin mahdin ympäröimänä, ilman ainoatakaan ystävää tuntui tytön asema lopultakin tyyten toivottomalta.
"Minä pysyn elossa!" kuiskasi hän itsekseen, koettaen vielä viimeisen kerran vastustaa hirvittävää toivottomuutta, joka uhkasi saada hänet valtaansa, mutta varmuuden vuoksi hänen sormensa pujahtivat ohutteräiseen tikariin, jonka hän oli kenenkään huomaamatta saanut siirretyksi vanhasta hihnoituksestaan uuteen. Ja nyt oli sulhanen hänen vieressään, tarttui hänen käteensä ja talutti hänet portaita myöten valtaistuimen eteen, mihin he pysähtyivät, kääntyen alhaalla olevaan yleisöön päin. Huoneen taustalta saapui sitten kulkue sen korkean virkamiehen johtamana, jonka velvollisuus oli tehdä nämä kaksi mieheksi ja vaimoksi. Kulkueen takana asteli upeasti puettu nuorukainen kantaen silkkityynyllä lyhyillä kultaketjuilla yhdistettyjä kultaisia käsirautoja, joilla juhlallinen toimitus päätettäisiin siten, että virkamies kiinnittäisi käsiraudan kummankin ranteeseen, mikä olisi merkkinä avioliiton pyhien siteiden katkeamattomuudesta.
Saapuisiko Turanin lupaama apu liian myöhään? Tara kuunteli pitkää, yksitoikkoista vihkimistoimitusta. Hän kuuli, kuinka O-Tarin hyveitä ja morsiamen kauneutta ylistettiin. Ratkaiseva hetki lähestyi, eikä vieläkään merkkiäkään Turanista. Mutta mitäpä hän voisikaan suorittaa, vaikka hänen onnistuisikin päästä valtaistuinsaliin, muuta kuin kuolla Taran kanssa? Pelastuksesta ei voinut olla toivoakaan.
Virkamies otti kultaiset käsiraudat pielukselta, jolla ne olivat olleet. Siunattuaan ne hän ojensi kätensä tarttuakseen Taran ranteeseen. Hetki oli tullut! Tätä pitemmälle ei toimitus saanut mennä, sillä Barsoomin kaikkien lakien mukaan hän olisi Manatorin O-Tarin vaimo samalla hetkellä, kun heidät olisi kiinnitetty yhteen. Vaikkapa pelastus tulisikin sitten tai myöhemmin, ei hän voisi koskaan katkoa niitä siteitä, ja Turan olisi häneltä mennyttä yhtä varmasti kuin jos kuolema olisi heidät eroittanut.
Hänen kätensä pujahti kätkettyyn tikariin, mutta heti ojentui sulhasen käsi, tarttuen hänen ranteeseensa. O-Tar oli arvannut hänen aikomuksensa. Eriskummaisen naamarin raoista Tara näki jeddakin häneen tähdätyt silmät ja aavisti, millaisen pilkallisen hymyn naamari peitti. He seisoivat siten jännittävän hetkisen. Alhaalla oleva rahvas pysyi hiljaa ja pidätti henkeään, sillä valtaistuimen edessä sattunut tapaus ei ollut jäänyt huomaamatta.