Täydelliset aivot
Tytön astuessa huoneeseen kuoli hänen huulillaan värähdellyt laulu hänen katsettaan kohdanneen kaamean näyn hyydyttämänä. Keskellä kammion lattiata virui päätön ruumis osittain syötynä, ja pitkin sitä ryömi puolikymmentä päätä lyhyillä hämähäkkimäisillä jaloillaan, raastaen naisen lihaa saksillaan ja vieden kappaleet kammottaviin suihinsa. Ne söivät ihmislihaa — ja söivät sitä raakana!
Heliumin Tara jäi seisomaan kauhun tyrmistyttämänä ja kääntyi poispäin, peittäen kasvonsa käsillään.
"Tule", kehoitti hänen vangitsijansa. "Mikä sinun on?"
"Nuo syövät naisen lihaa", supatti tyttö ääni kauhusta väristen.
"Entä sitten?" virkkoi toinen. "Otaksuitko meidän pitävän rykoreja vain työntekoa varten? Emmehän toki. Hoidettuina ja lihotettuina ne ovat herkullisia. Ja onnellisia ovatkin niistä ne, joita elätetään syötäviksi, sillä niitä ei panna koskaan tekemään mitään muuta kuin syömään."
"Se on kamalaa!" huudahti Tara.
Mies katsoi häntä värähtämättä hetkisen, mutta hänen ilmeettömistä kasvoistaan ei voinut päättää, tunsiko hän kummastusta, suuttumusta vaiko sääliä. Sitten hän talutti tytön huoneen läpi, sivuuttaen hirvittävän näytelmän, Taran kääntäessä katseensa toisaalle. Lattialla seinävierillä loikoi viisi tai kuusi päätöntä ruumista hihnoitukset yllään. Tara arvasi, että juhla-aterialla olevat päät olivat jättäneet ne siihen odottamaan, kunnes niiden palveluksia taaskin tarvittaisiin. Tämän huoneen seinissä oli lukuisasti pieniä, pyöreitä aukkoja, jollaisia hän oli huomannut tunnelien eri osissa ja joiden tarkoitusta hän ei osannut arvata.
He menivät toista käytävää myöten toiseen, edellistä tilavampaan ja kirkkaammin valaistuun huoneeseen. Siellä oli useita olentoja, joilla oli sekä pää että vartalo, samalla kun useita päättömiä ruumiita virui seinävierillä. Tytön vangitsija seisahtui puhuttelemaan muuatta huoneessaolijoista.
"Etsin Luudia", hän ilmoitti. "Tuon Luudille olennon, jonka vangitsin vainioilla."