Ja hänen, Ghekin, oli kuoltava tämän teorian tähden. Luud oli niin päättänyt. Se vääryys sai hänen mielensä raivon valtaan. Mutta hän oli voimaton. Pelastuminen oli mahdoton. Ympärysmuurin takana häntä odottivat banthit, sen sisällä hänen omat heimolaisensa, jotka olivat yhtä armottomia ja julmia. Heidän keskuudessaan ei tunnettu rakkautta, uskollisuutta eikä ystävyyttä — he olivat pelkkiä aivoja. Hän voisi surmata Luudin; mutta mitäpä se hyödyttäisi? Vapautettaisiin toinen kuningas sinetöidystä kammiostaan, ja Ghek tapettaisiin. Hän itse ei tosin tajunnut, mutta hän ei saisi edes koston aiheuttamaa vähäistä tyydytystä, koska hän ei kyennyt tuntemaan niin hämärää tunnetta.
Rykorinsa olkapäillä Ghek asteli edestakaisin tornihuoneessa, jossa hänen oli käsketty pysyä. Tavallisissa oloissa hän olisi alistunut Luudin tuomioon tyynimielisesti, koska se oli vain johdonmukaisen järkeilyn tulos. Mutta nyt tuntui asianlaita olevan toisenlainen. Muukalaisnainen oli lumonnut hänet. Elämä näytti hauskalta — siinä oli suuria mahdollisuuksia. Lopullisten aivojen unelma oli kaikonnut ohueksi uduksi hänen ajatustensa takalistolle.
Samassa ilmestyi huoneen oviaukkoon punainen soturi paljas miekka kädessään. Hän oli miespuolinen, mutta muutoin samanlainen kuin vanki, joka oli tuhonnut pohjan kaldanen kylmästi harkitsevalta järjeltä.
"Hiljaa!" varoitti tulokas, jonka otsa oli pahaenteisen tuikeissa rypyissä ja jonka miekan kärki välkkyi uhkaavasti kaldanen silmien edessä. "Etsin naista. Heliumin Taraa. Missä hän on? Jos pidät henkeäsi arvossa, niin puhu nopeasti ja totta!"
Jos hän piti henkeään arvossa! Sehän oli Ghekille vasta äsken selvinnyt. Hän ajatteli nopeasti. Laajat aivot eivät sittenkään ole ihan hyödyttömät. Ehkäpä hänelle nyt tarjoutui keino välttää Luudin tuomio.
"Oletko hänen kansalaisensa?" hän kysyi. "Oletko tullut häntä pelastamaan?"
"Kyllä."
"No, kuuntele sitten! Minusta tuli hänen ystävänsä, ja senvuoksi minun on kuoltava. Jos autan sinua vapauttamaan hänet, niin otatko minut mukaasi?"
Gahan silmäili kummallista olentoa kiireestä kantapäähän — viimeistellyn sopusuhtaista vartaloa, omituista päätä, ilmeettömiä kasvoja. Tuollaisten parissa oli Heliumin ihanaa tytärtä pidetty vankina monen monituista päivää.
"Jos hän elää ja on vahingoittumaton", virkkoi Gahan, "niin otan sinut mukaamme."