Nyt oli kysymys ainoastaan siitä, miten hän saisi tytön pelastetuksi. Hän tiesi, mihin torniin vanki oli viety — mutta siinä olikin kaikki. Vangitsijoiden lukumäärästä, laadusta ja mielialasta hänellä ei ollut aavistustakaan; eikä hän siitä välittänytkään — Heliumin Taran tähden hän olisi ollut yksin valmis uhmailemaan kokonaista vihollismaailmaa. Nopeasti hän pohti useita suunnitelmia auttaakseen tyttöä; mutta eniten miellytti häntä yksi niistä, joka samalla takasi tytölle parhaan pelastumismahdollisuuden, jos Gahanin onnistuisi päästä hänen luokseen. Tehtyään päätöksen hän alkoi ripeästi tutkia lentokonetta. Irroitettuaan sideköydet hän veti sen pois puiden juurelta, nousi kannelle ja koetteli ohjauslaitteita. Hänen käännettyään vipua lähti moottori liikkeelle ja surisi hupaisesti, kannatussäiliöt olivat kunnossa, ja alus totteli herkästi korkeuden määräyslaitteita. Olisi tarvittu vain potkuri, ja lentokone olisi ollut täysikelpoinen lähtemään Heliumiin. Gahan kohautti kärsimättömänä olkapäitään — lähin potkuri olisi ehkä tuhannen haadin päässä. Mutta mitäpä siitä? Potkurittakin alus kelpasi siihen tarkoitukseen, jonka hänen suunnitelmansa siltä vaati — jollei Heliumin Taran vangitsijoilla ollut lentokonetta, eikä hän ollut huomannut minkäänlaisia merkkejä, joiden nojalla olisi saattanut päättää heillä niitä olevan. Heidän torniensa ja ympärysmuuriensa rakennustapa oli todistuksena siitä, ettei heillä niitä ollut.

Barsoomin äkkiä alkava yö oli tullut. Kluros kiersi majesteetillisesti ylhäällä taivaalla. Banthin jyrisevä karjaisu kiiri kummuilla. Gatholin Gahan antoi aluksen kohota parin metrin korkeuteen maasta, tarttui sitten keulaan kiinnitettyyn köyteen ja solahti maahan. Nyt oli pienen aluksen hinaaminen helppo tehtävä, ja Gahanin ripeästi astellessa Bantoomin rajakummulle, leijaili se hänen jäljessään keveästi kuin joutsen tyynen lammikon pinnalla. Sitten suuntasi gatholilainen askeleensa kuutamossa himmeästi häämöttävää tornia kohti. Hänen takanaan kajahti saalistavan banthin karjaisu lähempänä kuin äsken. Tavoittikohan peto häntä vai seurasiko se joitakin muita jälkiä? Nyt hän ei saanut sallia nälkäisen raatelijan viivyttää itseään, sillä hänen oli mahdoton arvata, mitä Heliumin Taralle juuri sillä hetkellä tapahtui. Siksi hän joudutti kävelyään. Mutta ison pedon kammottava ärjyntä tuli yhä lähemmäksi, ja pian hän kuuli pehmeiden käpälien nopeata tassutusta takaansa kummun rinteeltä. Hän vilkaisi taaksensa parhaiksi nähdäkseen pedon alkavan vinhasti karata kimppuun. Hänen kätensä siirtyi pitkän miekan kahvaan, mutta hän ei paljastanut asettaan, sillä hän oivalsi samassa, kuinka turhaa aseellinen vastustaminen oli: ensimmäisen banthin jäljessä tuli toistakymmentä otusta käsittävä lauma. Hyödyttömän puolustautumisen sijasta hänellä oli yksi ainoa vaihtoehto, ja siihen hän turvautui heti nähtyään, kuinka rusentava häntä ahdistavien hirviöiden lukumäärä oli.

Hän ponnahti ketterästi maasta ja kiipesi nuoraa myöten lentokoneen keulaan. Hänen painonsa sai aluksen hieman laskeutumaan, ja samalla kun mies kiskoutui laivan kannelle keulasta, hyppäsi etumainen banth sen perään. Gahan hypähti pystyyn ja syöksyi petoa kohti, toivoen saavansa sysätyksi sen maahan, ennen kuin se ehtisi alukseen. Samalla hetkellä kiitivät toiset lähemmäksi, ilmeisesti aikoen seurata johtajaansa kannelle. Jos niitä pääsisi alukseen muutamakaan, olisi hän mennyt mies. Hänellä oli vain yksi toivo. Gahan riensi korkeuden säätäjän ääreen ja käänsi vivun äärimmäiseen asentoon. Yhtäaikaisesti ponnahti maasta kolme banthia, yrittäen alukseen. Lentokone kohosi nopeasti. Gahan tunsi pedon ruumiin kolahtavan sen pohjaan, ja senjälkeen kuului pehmeitä tömähdyksiä, kun raskaat otukset putosivat maahan. Hän ei ollut ennättänyt hetkeäkään liian aikaisin. Ja nyt oli lauman johtaja kivunnut kannelle ja seisoi perässä silmät hehkuen ja hampaat irvissä. Gahan veti miekkansa. Peto oli mahdollisesti ymmällä asemansa outouden johdosta eikä hyökännyt, vaan hiipi sensijaan hitaasti tavoittamaansa saalista kohti. Alus kohosi yhä, ja Gahan sulki jalallaan korkeussäätäjän. Hän ei halunnut joutua ylhäällä ehkä puhaltavaan ilmavirtaan, joka ajaisi hänet pois tornin läheisyydestä. Nyt alus siirtyi verkkaisesti tornia kohti, sen perään hypänneen banthin raskaan ruhon sysäämänä.

Mies tarkkasi hitaasti lähestyvää hirviötä, sen kuolaisia leukapieliä ja hornamaisen naaman ilkeitä ilmeitä. Huomattuaan kannen vakavaksi alustaksi näkyi peto saavan takaisin itseluottamuksensa, mutta sitten hypähti mies toiselle laidalle, ja pieni alus kallistui äkkiä. Banth liukastui ja harasi rajusti kynsillään pitkin kantta. Gahan syöksähti sitä vastaan paljas miekka kädessään. Iso peto saavutti tasapainonsa ja nousi takajaloilleen iskeäkseen etukäpälänsä uhkarohkeaan kuolevaiseen, joka uskalsi vastustaa sen oikeutta hankkia kaipaamaansa lihaa. Samassa mies juoksi kannen vastaiselle laidalle. Banth kellahti syrjälleen koettaessaan hyökätä. Repivät kynnet suhahtivat Gahanin pään ohitse samalla hetkellä, jolloin hänen säilänsä sujahti villiin sydämeen, ja kun soturi kiskaisi aseensa irti ruhosta, luiskahti otus meluttomasti aluksen laidalta.

Vilkaistessaan alaspäin Gahan huomasi aluksen ajautuvan sitä tornia kohti, johon vanki oli viety. Muutamien silmänräpäyksien kuluttua se olisi suoraan sen kohdalla. Mies kiiruhti korkeuden säätäjälle ja antoi aluksen nopeasti laskeutua maata kohti, jossa banthit vielä kiihkeästi seurasivat saalistaan. Jos hän astuisi maahan muurin ulkopuolella, odottaisi häntä varma kuolema, ja pihalla näkyi yhdessä rykelmässä pitkänään useita hahmoja ikäänkuin nukkumassa. Alus leijaili nyt vain muutamia kymmeniä sentimetrejä ympärysmuurin harjan yläpuolella. Hänen täytyi joko panna kaikki rohkeasti onnen varaan tahi ajautua avuttomasti ohitse voimatta toivoakaan pääsevänsä takaisin laakson läpi, jossa vilisi bantheja ja josta hän nyt kuuli monelta taholta näiden Barsoomin rajujen leijonien karjaisuja ja murinaa.

Gahan pudottautui aluksen reunalta laahaavan ankkuriköyden varaan ja laskeutui sitä myöten, kunnes hänen jalkansa koskettivat muurin harjaa, minkä jälkeen hänen ei ollut ollenkaan vaikea pysäyttää laivan verkkaista liikettä. Sitten hän veti ankkurin luokseen ja laski sen muurin sisäpuolelle. Vieläkään eivät pihalla nukkuvat olennot hievahtaneet — ne viruivat kuin olisivat olleet vainajia. Tornin aukoista hohti himmeätä valoa; mutta ei näkynyt vahteja eikä valvovia asukkaita. Nuoraa myöten Gahan kiipesi pihalle, tarkastaen sitten läheltä siellä viruvia olentoja, joiden hän oli luullut nukkuvan. Päästäen puolittain tukahdutetun kauhuisen huudahduksen hän peräytyi päättömien rykorien luota. Aluksi hän arveli niitä mestattujen, hänen kaltaistensa ihmisten ruumiiksi, mikä sekin tuntui jo kovin pahalta. Mutta kun hän näki niiden liikkuvan ja käsitti, että ne olivat elollisia, niin hänen kauhunsa ja inhonsa yltyivät vieläkin voimakkaammiksi.

Tämä siis selitti hänen iltapäivällä näkemänsä kohtauksen, jolloin Heliumin Tara oli iskenyt pään vangitsijansa olkapäiltä ja pää oli ryöminyt takaisin ruumiin luokse. Ja ajatella, että Heliumin helmi oli noin kamalien olioiden vallassa! Taaskin miestä puistatti, mutta hän ehätti sitomaan lentokoneen kiinni, minkä jälkeen hän kiipesi jälleen sen keulalle ja laski sen maahan pihalle. Sitten hän meni tornin pohjakerroksessa olevalle ovelle, harpaten keveästi tiedottomien, pitkänään viruvien rykorien ylitse, astui kynnyksen yli ja katosi sisälle.

KAHDEKSAS LUKU

Täpärä koitos

Ghek, onnellisempina päivinään Luudin vainioiden kolmas työnjohtaja, istui hautoen kiukkuaan ja nöyryytystään. Hänen mielessään oli äsken herännyt jotakin, minkä olemassaolosta hän ei aikaisemmin ollut uneksinutkaan. Oliko tuon kummallisen vankinaisen vaikutus missään yhteydessä tämän rauhattomuuden ja tyytymättömyyden kanssa! Hän ei sitä tiennyt. Hän ikävöi miellyttävän rauhoittavaa ääntä, jota tyttö nimitti lauluksi. Saattoiko olla jotakin paremmin tavoittelemisen arvoista kuin kylmä järki ja erehtymätön ajatusvoima? Oliko pikemmin pyrittävä sopusuhtaiseen epätäydellisyyteen kuin yhden ainoan puolen korkeaan kehittymiseen. Hän pohti laajaa, lopullista aivomuotoa, jota kaikki kaldanet tavoittelivat. Ne aivot olisivat kuurot, mykät ja sokeat. Kauniit muukalaiset saisivat tuhatlukuisina laulaa ja tanssia niiden ympärillä, mutta ne eivät kykenisi lainkaan nauttimaan laulusta eivätkä tanssista, koska niillä ei olisi havaintoaisteja. Jo nyt kaldanet olivat luopuneet useimmista aistien tuottamista nautinnoista. Ghek aprikoi, oliko paljoakaan voitettavissa, jos kieltäydyttäisiin yhä enemmän, ja se ajatus herätti hänen mielessään kysymyksen, oliko koko heidän teoriansa oikealla pohjalla. Kenties tyttö sittenkin oli oikeassa. Mikä saattaisi isojen, maan uumeniin suljettujen aivojen tarkoitus olla?