"Nyt, punainen mies, sinun on taisteltava, jos milloinkaan", supatti
Ghek. "Mene tuonne!" Ja hän osoitti heidän edessään olevaa ovea.
"Entä sinä?" tiedusti Gahan, yhä varoen petosta.
"Rykorini on voimakas", vastasi kaldane. "Tulen mukaasi ja taistelen vierelläsi. Yhtä hyvä on minun kuolla näin kuin rääkättynä Luudin käskystä. Tule!"
Mutta Gahan oli jo mennyt lattian poikki ja astunut viereiseen huoneeseen. Sen vastaisessa päässä oli kahden soturin vahtima pyöreä aukko. Aukon toisella puolella oli kaksi olentoa kamppailemassa lattialla, ja kun hän vilahdukselta näki toisen ottelijan kasvot, sai hän kymmenen soturin voimat ja haavoitetun banthin hurjuuden. Se oli Heliumin Tara, joka taisteli kunniansa tai henkensä puolesta.
Punaisen miehen äkillinen ilmestyminen pani soturit ymmälle; he seisoivat hetkisen mykkinä hämmästyksestä, ja siinä silmänräpäyksessä Gatholin Gahan oli heidän kimpussaan, ja toinen heistä sortui maahan saatuaan miekanpiston sydämeensä.
"Lyö päähän!" kuiskasi Ghek Gahanin korvaan. Viimemainittu näki kaatuneen soturin pään kiireisesti ryömivän aukkoon, jonka toisella puolella olevassa huoneessa Heliumin Tara oli päättömän vartalon kynsissä. Sitten Ghekin ase kolautti jäljelläolevan soturin kaldanen irti rykoristaan, ja Gahan lävisti säilällään inhoittavan pään.
Punainen soturi riensi heti aukolle Ghekin seuratessa hänen kintereillään.
"Älä katso Luudia silmiin!" varoitti kaldane. "Muutoin olet tuhon oma."
Huoneeseen saavuttuaan Gahan näki Heliumin Taran valtavakokoisen ruumiin kourissa, samalla kun kamalannäköinen, hämähäkkimäinen Luud kyykötti seinävieressä. Kuningas oivalsi heti vaaran uhkaavan ja koetti tähdätä katseensa Gahanin silmiin. Mutta niin tehdessään hänen oli pakko siirtää katseensa pois rykorista, jonka syleilyssä Tara rimpuili, joten tyttö melkein heti jaksoi kiskoutua eroon kammottavasta, päättömästä oliosta.
Vasta pystyyn ponnahtaessaan hän huomasi, mistä syystä Luudin suunnitelmien toteuttaminen oli keskeytynyt. Punainen soturi! Hänen sydämensä sykähti riemusta ja kiitollisuudesta. Mikä kohtalon ihme oli lähettänyt miehen hänen luokseen? Hän ei kuitenkaan tuntenut Gahania, vaelluksen ränsistyttämää soturia, jonka yksinkertaisessa hihnoituksessa ei ollut ainoatakaan jalokiveä. Miten hän olisi voinut aavistaakaan, että mies oli sama platinasta ja timanteista säihkyvä olento, jonka hän oli lyhyen tunnin aikana nähnyt niin toisenlaisissa oloissa mahtavan isänsä hovissa?