"Elämä on suloinen", myönsi Heliumin Tara, "mutta kunnia on pyhä. Älä sentään pelkää. Kun he tulevat, kerron heille totuuden — ettet sinä ollut tässä osallinen etkä saanut tilaisuutta estää sitä."
Hetkisen näytti orjatar olevan syvissä mietteissä. Äkkiä hänen silmänsä kirkastuivat. "Ehkä voimme", sanoi hän, "yhdellä tavoin kääntää epäluulot pois itsestämme. Hänellä on tämän huoneen avain mukanaan. Aukaistaan ovi ja raahataan hänet ulos — kenties löydämme jonkun paikan, johon saamme hänet kätketyksi."
"Hyvä!" huudahti Heliumin Tara, ja he kävivät heti yhteisvoimin käsiksi työhön Lan-On ehdotuksen mukaan. Pian he löysivät avaimen, avasivat oven, ja sitten he välissään puolittain kantoivat, puolittain laahasivat E-Medin ruumiin huoneesta portaita myöten seuraavaan kerrokseen, jossa Lan-O väitti olevan tyhjiä huoneita. Ensimmäinen ovi, jota he koettivat, ei ollut salvassa, ja siitä he kiskoivat hirveän taakkansa pieneen, yhden ainoan ikkunan valaisemaan huoneeseen. Näöstä päättäen oli sitä käytetty pikemminkin asuinhuoneena kuin vankikoppina, sillä se oli sisustettu verrattain mukavasti, jopa ylellisesti. Seinissä oli lattiasta alkaen yli kahden metrin korkuinen laudoitus, ja sen yläpuolella olevat osat seinistä ja laipio olivat koristetut muinaisaikojen virttyneillä maalauksilla. Taran katseen nopeasti lipuessa pitkin huoneen sisustaa kiintyi hänen huomionsa erääseen laudoituksen osaan, jonka toinen reuna näytti irtautuneen siihen rajoittuvasta kappaleesta. Hän meni ripeästi sen luokse ja havaitsi, että kokonaisen levyn toinen kohtisuora reuna oli enemmän kuin sentimetrin verran toisten ulkopuolella. Oli olemassa mahdollinen selitys, joka kiihoitti hänen uteliaisuuttaan, ja noudattaen mielijohdettaan hän tarttui ulkonevaan reunaan, vetäen sitä ulospäin. Hitaasti levy kääntyi häneen päin, ja näkyviin tuli tumma aukko sen takana olevassa seinässä.
"Katsos, Lan-O!" huusi Tara. "Näetkö, mitä löysin — onkalon, johon voimme kätkeä tuon lattialla viruvan möhkäleen."
Lan-O tuli hänen luokseen, ja yhdessä he tarkastivat pimeätä aukkoa; siellä oli vähäinen permanto, josta kapea käytävä vei alaspäin sysimustaan pimeyteen. Salaoven takaista lattiaa peitti paksu pölykerros, osoittaen, että oli kulunut pitkä aika siitä, kun ihmisjalka oli sitä viimeksi polkenut — se oli salakäytävä, jota silloin elävät manatorilaiset epäilemättä eivät tunteneet. Sinne he raahasivat E-Medin ruumiin, jättäen sen tasaiselle permannolle. Heidän poistuessaan synkästä ja kammottavasta komerosta olisi Lan-O tahtonut rämäyttää laudoituksen kiinni, mutta Tara esti sen.
"Maltahan!" hän kehoitti ja ryhtyi tarkastamaan oven puitteita ja kynnystä.
"Joudu!" kuiskasi orjatar. "Jos joku tulee, olemme hukassa."
"Meille saattaa olla paljon hyötyä siitä, että osaamme uudelleen avata tämän oven", vastasi Heliumin Tara ja painoi sitten äkkiä jalallaan avonaisen levyn oikealla puolella olevaa kaiverretun laudoituksen osaa. "Ahaa!" hän virkkoi äänessään tyytyväinen sointu ja sulki sitten levyn, niin että se sopi tarkasti paikalleen. "Tule!" hän kehoitti ja kääntyi huoneen ulko-ovelle.
He pääsivät omaan koppiinsa kenenkään huomaamatta, ja suljettuaan oven Tara lukitsi sen sisäpuolelta, pistäen sitten avaimen hihnoituksensa salataskuun.
"Tulkoot he vain!" hän sanoi. "Kuulustelkoot meitä! Mitä voisi kaksi vanki-parkaa tietää ylhäisten vartijoittensa puuhista? Kysyn sinulta, Lan-O, mitä he voisivat."