"U-Thor muistaa", vastasi Manatosin jed, "että Manatorin lakien mukaan on jokaisella syytetyllä oikeus saada neuvoja ollessaan tuomarinsa edessä."
Tara käsitti, että tämä mies halusi jostakin syystä auttaa häntä, ja noudatti senvuoksi hänen neuvoaan.
"Minä torjun syytöksen", hän virkkoi. "En ole korphal."
"Siitä otamme selkoa", ärähti O-Tar. "U-Dor, missä ovat ne henkilöt, jotka tietävät tämän naisen taidosta?"
U-Dor toi esille useita todistajia, jotka kertoivat sen vähän, mitä tiedettiin E-Medin katoamisesta, ja toisia, jotka selostivat, miten Ghek ja Tara joutuivat vangiksi ja päättelivät, että koska heidät oli tavattu yhdessä, olivat he järjen kannalta päätellen yhdenlaisissa puuhissa ja toinen oli yhtä paha kuin toinenkin; senvuoksi tarvitsi vain todistaa toinen heistä korphaliksi, ja silloin olisi varma, että molemmat olivat syypäitä. Ja sitten O-Tar kutsutti Ghekin, ja heti raahattiin kammottava kaldane esille. Häntä saattavat soturit eivät kyenneet salaamaan pelkoa, jota he tunsivat tätä olentoa kohtaan.
"Ja sinä!" sanoi O-Tar kylmän syyttävästi. "Minulle on jo nyt kerrottu sinusta siksi paljon, että se oikeuttaisi minut syöksemään jeddakin säilän lävitsesi; sinä varastit aivot soturiltani U-Vanilta, niin että hän oli näkevinään päättömän ruumiisi vielä elossa; panit erään toisen uskomaan, että olit karannut, ja näkemään vain tyhjän penkin ja sileän seinän siinä paikassa, missä sinä olit ollut."
"Oi, O-Tar, tuohan ei ole vielä mitään!" huudahti nuori padwar, joka oli saapunut Ghekiä tuoneen vartioston komentajana. "Se, mitä hän teki tälle I-Zaville, riittäisi yksin todistamaan hänet syylliseksi."
"Mitä hän teki I-Zaville?" tiedusti O-Tar. "I-Zav puhukoon!"
Sotilas I-Zav, kookas, vankkalihaksinen, tanakkaniskainen mies, astui valtaistuimen juurelle. Hän oli kalpea ja vieläkin silminnähtävästi vapisi ikäänkuin hermojärkytyksestä.
"Olkoon ensimmäinen esi-isäni todistajani siitä, O-Tar, että puhun totta", hän alkoi. "Minut jätettiin vartioimaan tätä olentoa, joka istui penkillä kahlehdittuna seinään. Seisoin avoimella ovella huoneen toisessa päässä. Hän ei yltänyt minuun käsiksi, mutta, O-Tar, nielköön minut Iss, jollei hän vetänyt minua luokseen avuttomana kuin hautomattoman munan. Hän veti minut luokseen, oi sinä suurin jeddak, silmillään! Silmillään hän tarttui silmiini, kiskoi minut luokseen ja pakotti minut panemaan miekkani ja tikarini pöydälle ja peräytymään nurkkaan. Väistämättä katsettaan silmistäni hänen päänsä sitten irtautui ruumiista, lähti ryömimään kuudella lyhyellä jalalla, laskeutui pöydältä, peräytyi vähän matkan päähän ulsionreikään, mutta ei niin kauaksi, että silmät eivät olisi tähyilleet minua, ja palasi sitten, tuoden kahleittensa avaimen, sijoittui jälleen ruumiinsa olkapäille, avasi kahleet, veti minut uudelleen huoneen poikki ja pakotti minut istumaan penkille, jolla hän itse oli ollut, kiinnittäen sitten kahleen nilkkaani, enkä minä mahtanut mitään, sillä hänen katseensa piti minua vallassaan ja hänellä oli molemmat miekkani ja tikarini. Senjälkeen pää katosi ulsion reikään, vieden avaimen muassaan, ja palattuaan se liittyi jälleen ruumiiseensa ja jäi oven suuhun vartioimaan minua, kunnes padwar tuli noutamaan sen tänne."