"Vietiinkö hänet takaisin O-Tarin luokse?" tiedusti Turan, sillä nyt hän tiesi, ketä toinen tarkoitti, ja halusi tietää enemmän.
"Hänet vietiin takaisin Jetan-torneihin", vastasi soturi. "Kisat alkavat huomenna, ja epäilemättä hänestä pelataan, mutta en usko kenenkään haluavan häntä, vaikka hän onkin kaunis. Hän ei pelkää edes O-Taria. Kautta Klurosin, hänpä olisi työläs orjatar nujerrettavaksi! Hän on oikea naarasbanth. Ei sovi minulle." Ja mies meni menojaan, pudistellen päätään.
Turan riensi etsimään jotakin katujen tasalle vievää tietä, mutta joutui äkkiä pienen kammion avoimelle ovelle; kammiossa istui mies seinään kytkettynä. Turanilta pääsi hiljainen hämmästyksen ja mielihyvän huudahdus, kun hän tunsi miehen A-Koriksi ja huomasi sattumalta osuneensa samaan koppiin, jossa hän oli ollut vankina. A-Kor silmäili häntä kysyvästi. Ilmeisesti hän ei tuntenut vankeustoveriaan. Turan meni pöydän ääreen, kumartui toisen puoleen ja supatti hänelle.
"Olen Turan, panthan", hän selitti, "joka oli kahlehdittuna vieressäsi."
A-Kor katsoi häntä tarkasti. "Ei oma äitisikään tuntisi sinua", hän virkkoi. "Mutta kerrohan, mitä on tapahtunut, koska sinut vietiin pois!"
Turan selosti seikkailujaan O-Tarin valtaistuinsalissa ja palatsin alaisissa holveissa. "Ja nyt", hän jatkoi, "minun täytyy löytää nämä Jetan-tornit ja ottaa selkoa, mitä voin tehdä vapauttaakseni Heliumin prinsessan."
A-Kor ravisti päätään. "Olin kauan tornien dwarina", hän sanoi, "ja voin vakuuttaa sinulle, muukalainen, että voit yhtä hyvin koettaa yksin kukistaa Manatorin kuin vapauttaa vangin Jetan-tornista."
"Mutta minun täytyy", intti Turan.
"Oletko parempi kuin hyvä miekkamies?" kysyi A-Kor äkkiä.
"Kyllä minua on pidetty", vastasi Turan.