Ja sinä päivänä panin parhaani liikkeelle saadakseni Kaolin asukkaat sen ymmärtämään, sillä halusin aukaista itselleni tien heidän sydämeensä — ja kaupunkiinsa. Enkä pettynytkään toiveessani.
Taistelimme koko päivän. Tie punertui verestä ja täyttyi ruumisläjistä. Rintama siirtyi milloin toisaalle, milloin toisaalle niljaiseksi käyneellä viertotiellä, mutta kertaakaan ei Kaolin portti ollut vakavasti uhattuna.
Hengähdyshetkinä sain tilaisuuden keskustella punaisten taistelutoverieni kanssa, ja kerran itse jeddak, Kulan Tith, laski kätensä olalleni ja kysyi nimeäni.
"Olen Dotar Sojat", vastasin muistaen nimen, jonka tharkilaiset, noudattaen heikäläistä tapaa, olivat monia vuosia sitten minulle antaneet molempien ensiksi surmaamieni sotilaiden mukaan.
"Olet uljas sotilas, Dotar Sojat", hän huomautti, "ja kun päivätyömme on päättynyt, puhelen uudelleen kanssasi suuressa vastaanottosalissa."
Sitten ottelu kiihtyi uudelleen, ja jouduimme eroon toisistamme. Mutta sydämeni toive oli täyttynyt, ja uusin voimin ja riemuisin rinnoin sivaltelin taaskin pitkällä säilälläni, kunnes kiukkuisinkin vihreä mies oli saanut kyllikseen ja vetäytynyt takaisin kaukaisia merenpohjiaan kohden.
Vasta taistelun loputtua sain tietää, mitä varten punaisten sotajoukko oli sinä päivänä aikonut lähteä liikkeelle. Kulan Tith odotti pohjoisesta päin luokseen vierailulle mahtavaa jeddakia, kaolilaisten ainoata liittolaista, ja oli halunnut mennä vierastaan vastaan päivän matkan päähän Kaolista.
Mutta nyt vastaanottoretki siirtyi seuraavaan aamuun, jolloin sotajoukko uudelleen lähti Kaolista. Minua ei oltu taistelun jälkeen käsketty Kulan Tithin luokse, mutta hän oli lähettänyt erään upseerinsa etsimään minua ja saattamaan minut mukavaan majapaikkaan, jeddakin henkivartioston upseereille varattuun palatsin osaan.
Siellä olin Woola mukanani viettänyt rauhaisan yön ja aamulla tunsin itseni virkistyneeksi edellisten päivien raskaista ponnistuksista. Woola oli edellisenä päivänä taistellut koko ajan vierelläni noudattaen harjoituksen vahvistamaa marsilaisen sotakoiran vaistoa. Kuivuneiden merenpohjien villit vihreät heimot pitävätkin niitä hyvin paljon juuri tätä tarkoitusta varten. Ehein nahoin emme kumpikaan olleet selviytyneet leikistä, mutta barsoomilaisten ihmeelliset parannusvoiteet olivat yön aikana ehtineet lääkitä haavamme, niin että olimme kuin uusia olentoja.
Söin aamiaista muutamien kaolilaisten upseerien seurassa. He olivat yhtä kohteliaita ja hupaisia isäntiä käin Heliuminkin ylimykset, joiden sulava käytös ja hienot tavat ovat kuuluisia. Heti aterian jälkeen saapui Kulan Tithin lähetti kutsumaan minua hallitsijan puheille.