Matai Shang oli tarpeeksi ovela ollakseen alistuvinaan opetuslapsensa määräykseen ja lupasi tuoda molemmat orjattaret aamulla vastaanottosaliin.
"Aamu on melkein käsissä", hän selitti, "enkä mielelläni häiritsisi tyttäreni unta. Muuten käskisin noutaa naiset heti paikalla, jotta näkisitte Heliumin prinssin erehtyneen." Hän korosti viimeistä sanaa koettaen loukata minua niin hienosti, etten voisi avoimesti suuttua.
Aioin juuri panna vastalauseen kaikkinaista viivytystä vastaan ja vaatia, että Heliumin prinsessa tuotaisiin viipymättä luokseni, kun Thuvan Dihn alkoi puhua. Hänen sanojensa johdosta näytti sellaisen vaatimuksen esittäminen tarpeettomalta.
"Tahtoisin nähdä tyttäreni heti", virkkoi hän, "mutta jos Kulan Tith varmasti lupaa, ettei ketään päästetä poistumaan palatsista tänä yönä ja ettei Dejah Thorisille ja Ptarthin Thuvialle tästä lähtien tapahdu mitään pahaa siihen mennessä, kunnes heidät päivän koittaessa tuodaan luoksemme tähän saliin, niin en halua itsepäisesti pysyä vaatimuksessani."
"Ei kukaan saa tänä yönä poistua palatsista", vastasi Kaolin jeddak, "ja Matai Shang kai takaa meille, ettei kummallekaan naiselle satu mitään ikävyyttä?"
Thern nyökkäsi myöntäen. Vähän myöhemmin Kulan Tith ilmoitti, että vastaanotto oli päättynyt, ja Thuvan Dihnin kehoituksesta menin hänen seurassaan hänen huoneistoonsa, jossa istuimme valveilla aamuun asti, hän kuunnellen ja minä kertoen, mitä olin kokenut Marsissa ja mitä hänen tyttärelleen oli sattunut sinä aikana, jonka olimme olleet yhdessä.
Huomasin, että Thuvian isä oli mieleiseni mies, ja sinä yönä sai alkunsa ystävyys, joka on yhä lujittunut, niin että Thuvan Dihn nyt on Tharkin vihreän jeddakin Tars Tarkasin jälkeen läheisin ystäväni.
Heti kun Marsin äkkiä valkeneva päivä sarasti, tuli Kulan Tithin lähetti kutsumaan meitä vastaanottosaliin, jossa Thuvan Dihnin piti saada takaisin tyttärensä vuosikausia kestäneen eron jälkeen ja minun tavata jälleen Heliumin ihana tytär oltuani kaksitoista vuotta melkein yhtä mittaa häntä näkemättä.
Sydän jyskytti rinnassani, niin että katsahdin hämilläni ympärilleni, sillä olin varma siitä, että kaikki huoneessa olijat sen kuulivat. Tuskaisesti odotin saadakseni taaskin kiertää käsivarteni sen naisen jumalaisen vartalon ympärille, jonka ikuinen nuoruus ja kuihtumaton kauneus olivat vain huippuunsa jalostuneen sielun ulkoisena tunnusmerkkinä.
Viimeinkin palasi Matai Shangia noutamaan mennyt lähetti. Kurkotin kaulaani nähdäkseni ensimmäisen vilahduksen niistä, joiden olisi pitänyt saapua hänen seurassaan, mutta lähetti oli yksin.