Hitaasti tuli leijona ikkunasta esille. Vihdoin olivat sen olkapäätkin ulkona.
Ja silloin Clayton sai nähdä jotakin, mitä ei kukaan ihminen ole hurjimmissa unissaankaan kokenut. Vaivatessaan aivojaan keksiäkseen, kuinka yksin suoriutuisi raivostuneesta pedosta, Tarzan oli äkkiä muistanut ottelunsa Terkozin kanssa. Kun siis isot hartiat tulivat niin paljon esiin ikkunasta, että leijonalla oli enää vain etukäpälät ikkunalaudalla, hellitti Tarzan äkkiä otteensa.
Nopeasti kuin iskevä kalkkarokäärme hän heittäytyi Saborin selkään ja notkeat käsivarret kietoutuivat kaulan ympärille "koko nelsoniin", kuten hän oli oppinut saadessaan verisen voiton Terkozista. Karjaisten leijona mätkähti selälleen vihollisensa päälle. Mutta mustatukkainen jättiläinen yhä vain tiukensi puristustaan.
Piesten ilmaa ja maata Sabor riuhtoi ja tempoili päästäkseen vapaaksi oudosta ahdistajastaan, mutta yhä kireämmäksi kävi rautainen ote, joka pakotti sen päätä vääntymään keltaisenruskeaa rintaa kohti.
Yhä ylemmäs liukuivat apinamiehen teräksiset käsivarret Saborin niskaan, ja sen vastustus heikkeni.
Vihdoin Clayton näki hopeisessa kuunvalossa Tarzanin hartiain ja käsivarsien valtavien lihasten paisuvan jänteviksi solmuiksi. Apinamies ponnisti kauan, äärimmäisin voimin — ja rusahtaen taittuivat Saborin kaulanikamat.
Heti sitten oli Tarzan taas pystyssä, ja toistamiseen tänä päivänä
Clayton kuuli ihmisapinan villin voittohuudon. Kohta kajahti myös
Jane Porterin kauhistunut ääni:
"Cecil — herra Clayton! Voi, mitä se on? Mitä se on?"
Clayton juoksi majan ovelle, huusi, että kaikki oli kunnossa, ja pyysi häntä aukaisemaan. Tyttö nosti raskaan salvan niin nopeasti kuin suinkin jaksoi ja melkein veti Claytonin sisään.
"Mikä se oli, se hirvittävä karjaisu?" kuiskasi hän painautuen hänen lähelleen.