Ja totta olikin, että Arrow hiljalleen lipui sataman suusta aavalle merelle.
"He lupasivat jättää meille kiväärejä ja ampumatarpeita", huomautti
Clayton. "Ne viheliäiset otukset."
"Se on varmaankin sen miehen ansiota, jota he sanovat Snipesiksi", sanoi Jane Porter. "King oli lurjus, mutta sentään jonkun verran inhimillinen. Jollei häntä olisi surmattu, niin uskon varmasti, että hän olisi pitänyt meistä huolta ja meille olisi toimitettu kaikkia tarpeita, ennenkuin meidät jätettiin oman onnemme nojaan."
"Olen pahoillani, etteivät he ennen lähtöään käyneet luonamme", sanoi professori Porter. "Olisin pyytänyt heitä jättämään aarteen meille, sillä jos se hukkuu, niin joudun taloudellisesti perikatoon."
Jane Porter katsoi isäänsä surullisesti.
"Siitä ei olisi ollut apua, rakas isä", vastasi hän, "sillä juuri aarteen vuoksi he tappoivat päällystönsä ja jättivät meidät tähän hirveään erämaahan".
"No no, lapsi, no no!" muistutti professori Porter. "Sinä olet hyvä tytär, mutta kokematon käytännöllisissä asioissa." Ja sitten hän kääntyi ja lähti verkalleen astelemaan viidakkoa kohti, kädet selän takana pitkän takin liepeiden alla ja silmät kiinni maassa.
Hänen tyttärensä katsoi hänen jälkeensä surumielisesti hymyillen, kääntyi sitten herra Philanderin puoleen ja kuiskasi:
"Olkaa niin ystävällinen ja estäkää häntä lähtemästä omille retkilleen kuten eilen. Kuten tiedätte, luotamme teihin, että pidätte häntä tarkasti silmällä."
"Hän käy päivä päivältä yhä kiusallisemmaksi", vastasi herra Philander huokaisten ja päätään pudistaen. "Luulenpa, että hän nyt on menossa eläintieteelliseen puutarhaansa ilmoittamaan, että eilisiltana yksi heidän leijonistaan oli päässyt irti. Oh, neiti Jane, te ette tiedä, mitä kaikkea saan kestää…"