Hetken aikaa hän tutki maata ja puita ympärillään, kunnes hänen apinavaistonsa ja synnynnäinen ihmisälynsä oli saanut selville tapahtumain kulun yhtä täydellisesti kuin jos hän olisi ne omin silmin nähnyt.
Sitten hän jälleen katosi huojuvien puiden sekaan ja seurasi jälkiä, joita ei yksikään toinen ihminen olisi osannut keksiä ja tulkita.
Oksien päistä kyllä saattaa nähdä, kuinka apina on heilauttanut itsensä puusta puuhun, mutta mahdotonta sitävastoin on näistä merkeistä päättää, mihin suuntaa se on mennyt, sillä latvukset ovat taipuneet vain alaspäin, osoittamatta onko apina jättänyt nämä merkit tullessaan puuhun vai lähtiessään. Lähempänä puun runkoa sitävastoin pääsee paremmin selville suunnasta, vaikka jäljet siellä ovat heikommat.
Jollakin oksalla on hyönteistoukka musertunut pakolaisen jalan alle, ja Tarzan tietää vaistomaisesti, mihin sama jalka koskettaisi seuraavassa hyppäyksessä. Siltä hän sitten löytää jäännöksen samasta itikasta, ja useinkin se on vain pikkuruinen kostea täplä.
Toisaalla taas on koura repäissyt kaarnanpalasen irti, ja raapaisun suunta osoittaa minne päin matka on käynyt. Välistä on myös karvainen ruumis hieraissut oksaa tai runkoa, ja siihen tarttunut karvahahtuva kertoo, että ollaan oikeilla jäljillä.
Hänen ei edes tarvinnut hiljentää vauhtiaan huomatakseen kaikkia näitä näennäisesti vähäpätöisiä merkkejä, joita pakeneva eläin oli jättänyt. Ne erottuivat hänelle selvästi muista lehtevän tien lukemattomista säröistä ja naarmuista. Mutta selvemmin hän kuitenkin tunsi hajun, sillä hänen harjaantuneet sieraimensa olivat yhtä herkät kuin koiran, ja hänellä oli se etu, että hän kulki vastatuuleen.
Yleisesti luullaan, että luonto on alemmille olennoille antanut paremmat hajuhermot kuin ihmisille, mutta asia riippuu kokonaan niiden kehittymisestä. Ihmisen ei tarvitse olemassaolon taistelussa turvautua ainoastaan ulkonaisiin aisteihinsa. Hänen kykynsä ajatella ja harkita on melkoiseksi osaksi ne korvannut, ja siksi ne ovat vastaavassa määrässä tylsistyneet, samoin kuin korvia ja päänahkaa liikuttavat lihakset ovat kuihtuneet, kun niitä ei ole käytetty.
Toisin oli Apinain Tarzanin laita. Varhaisimmasta lapsuudesta asti hänen oli täytynyt herkistää näköään, kuuloaan, hajuaan, makuaan ja tuntoaan, ja nämä olivat olleet hänelle paljon tärkeämmät kuin aivot, jotka olivat kehittyneet hitaammin.
Tarzanin aisteista oli maku kehittymättömin, sillä hän saattoi syödä ihania hedelmiä ja kauan kuopattuna ollutta raakaa lihaa ja tunsi kummassakin tapauksessa melkein samanlaista nautintoa. Mutta tässä suhteessa hän erosikin vain vähän muutamista nykyajan herkuttelijoista.
Melkein ääneti hän ajoi takaa Terkozia, mutta hänen kahinansa kuului sittenkin pakenevan pedon korviin ja sai sen lisäämään vauhtiaan.