He olivat juuri sivuuttaneet sen paikan, missä D'Arnot oli siepattu kiinni, kun viidakosta viskattu keihäs lävisti yhden miehistä, minkä jälkeen he saivat niskaansa kokonaisen nuolisateen. He kohottivat kiväärinsä ja laukaisivat sinne päin, mistä vasamat olivat tulleet. Nyt ehti paikalle muukin joukko, ja yhteislaukaus toisensa perästä laskettiin piilevää vihollista kohti. Nämä laukaukset kuuluivat myös Tarzanin ja Jane Porterin korviin.
Luutnantti Charpentier, joka oli johdattanut jälkijoukkoa, tuli nyt saapuville ja kuultuaan, mikä oli hätänä, komensi miehet seuraamaan itseään ja ryntäsi tiheikköön.
Pian he joutuivat käsikähmään noin viidenkymmenen mustan sotilaan kanssa, jotka olivat tulleet Mbongan kylästä. Nuolet ja luodit viuhuivat sakeasti ja nopeasti.
Eriskummaiset Afrikan puukot ja ranskalaisten pyssynperät suorittivat katkeran ja verisen kamppailun, mutta kauan ei kestänyt, ennen kuin alkuasukkaat pakenivat viidakkoon, jättäen ranskalaiset yksin laskemaan mieshukkaansa.
Kahdestakymmenestä oli neljä kaatunut, kymmenkunta oli haavoittunut ja luutnantti D'Arnot kadoksissa. Yö oli nopeasti tulossa, ja heidän asemansa kävi kaksin kerroin vaarallisemmaksi, kun he eivät edes osanneet takaisin sille polulle, jota pitkin olivat tulleet.
Tässä ei ollut muuta neuvoa kuin leiriytyä, kunnes päivä valkenisi. Luutnantti Charpentier komensi raivaamaan aukean alan, joka ympäröitiin oksa- ja risuvallituksella. Varustuksia ei saatu valmiiksi ennen kuin pimeän tultua, ja miehet sytyttivät suuren nuotion raivauksen keskelle valaisemaan työtänsä.
Kun vihdoin kaikki oli kunnossa, niin että voitiin kestää petojen ja villi-ihmisten hyökkäyksiä, sijoitti luutnantti Charpentier vartijoita pikku leirin ympärille, ja väsyneet ja nälkäiset miehet heittäytyivät maahan nukkumaan.
Haavoittuneiden huokaukset, joihin sekaantui metelin ja nuotion sinne houkuttelemien petojen ärinä ja karjunta, estivät miehiä saamasta mitään todellista lepoa. Alakuloisina ja nälkäisinä he makasivat odottaen vain pitkän yön loppumista ja päivänkoittoa.
Ne mustat, jotka olivat vanginneet D'Arnotin, eivät olleet huolineet ryhtyä otteluun, joka sitten seurasi, vaan olivat laahanneet hänet mukanaan toiseen suuntaan viidakon läpi ja sitten taas kauempana palanneet samalle tielle.
He hoputtivat vankiaan eteenpäin, ja yhä heikommin kuuluivat äänet taistelupaikalta, kunnes D'Arnotin eteen äkkiä aukeni melkoisen laaja raivattu alue, jonka toisessa päässä oli ruohokattoinen paaluaitauksella ympäröity kylä.