Kun oli hyvin lämmin, niin Clayton oli heittänyt sivuverhot katolle, ja heidän siinä istuessaan kuin turkkilaiset, jalat ristissä allaan, sattui lady Alice tähystämään metsän pimentoihin. Silloin hän äkkiä kumartui eteenpäin ja tarttui Claytonin käsivarteen.
"John", kuiskasi hän. "Katso! Mikä tuo on, ihminenkö?" Kun Clayton kääntyi katsomaan osoitettuun suuntaan, näki hän tummaa taustaa vasten hämärästi ison hahmon seisomassa harjanteella.
Hetken se seisoi kuin kuunnellen, kääntyi sitten hitaasti ja häipyi viidakkoon.
"Mikä se oli, John?"
"En tiedä, Alice", vastasi Clayton vakavasti, "nyt on liian pimeä eikä voi selvästi nähdä niin kauas. Kenties se oli vain nousevan kuun luoma varjo".
"John, jollei se ollut ihminen, niin se oli suunnattoman iso ja kauhea irvikuva ihmisestä. Voi, minä olen niin peloissani."
Clayton otti hänet syliinsä ja kuiskaili hänen korvaansa rohkaisun ja rakkauden sanoja, sillä suurinta huolta heidän onnettomassa kohtalossaan tuotti Claytonille hänen nuoren vaimonsa sielunahdistus. Vaikka hän itse oli urhea ja peloton, osasi hän kuitenkin arvostella pelosta johtuvia hirveitä kärsimyksiä — jollainen käsityskyky on harvinainen, vaikka se tosin oli vain yksi niistä monista ominaisuuksista, joiden takia loordi Greystokea kaikkien tuttujen kesken kunnioitettiin ja suosittiin.
Vähän tämän jälkeen hän laski sivuverhot alas ja kiinnitti ne lujasti puihin, jättäen vain pienen aukon rannalle päin. Kun heidän pienoisessa ilmakammiossaan nyt oli pilkkosen pimeä, laskeutuivat he lepäämään huopapeitteilleen, koettaen unesta saada hetkiseksi unohdusta.
Clayton makasi juuri aukon kohdalla ja piti kaiken varalta kivääriä ja kahta revolveria käsillä.
Tuskin he olivat sulkeneet silmänsä, kun heidän takaansa viidakosta kajahti pantterin karmiva huuto. Yhä lähemmäksi se tuli, kunnes he saattoivat kuulla tämän ison pedon olevan suoraan allaan. Tunnin tai enemmän he kuulivat sen haistelevan ja kynsivän puita, jotka kannattivat heidän majaansa, mutta vihdoin se lähti tiehensä yli ranta-aukeaman, jolloin Clayton selvästi näki sen kirkkaassa kuutamossa — iso, kaunis eläin se oli, suurin, mitä hän oli milloinkaan nähnyt.