"Isäni on hänelle velkaa."
Äkkiä muistui Tarzanin mieleen hänen lukemansa kirje — sekä Robert Canlerin nimi ja kaikki vihjailtu pula, jota hän ei silloin ollut kyennyt ymmärtämään. Hän hymyili.
"Jollei isänne olisi menettänyt aarrettaan, niin ettekö siis tuntisikaan itseänne velvolliseksi pitämään sille Canlerille antamaanne lupausta?"
"Minä voisin pyytää häntä vapauttamaan minut siitä."
"Entä jos hän kieltäytyisi?"
"Minun lupaukseni on lupaus."
Tarzan oli hetkisen ääneti. Auto vieri eteenpäin huimaavaa vauhtia epätasaisella tiellä, sillä tuli leimusi uhkaavasti heidän oikealla puolellaan, ja jos tuuli taas olisi kääntynyt, olisi se saattanut pyyhkäistä lieskan edellään hurjassa raivossa ainoan pakotien yli. Vihdoin he olivat päässeet vaarallisen kohdan ohi, ja Tarzan hiljensi vauhtia.
"Entä jos minä kysyisin häneltä?" uskalsi hän ehdottaa.
"Hän tuskin suostuisi vieraan pyyntöön", vastasi tyttö, "varsinkaan sellaisen, joka haluaisi minua itselleen."
"Terkoz toki sai väistyä", sanoi Tarzan synkästi.