Käyttäen pitkiä käsivarsiaan kuten ihmiset kainalosauvoja ja joka askeleella heilauttaen suurta ruhoaan puolelta toiselle kuningasapina harppaili majassa, murahteli äkäisesti ja päästi silloin tällöin korvia vihlovan kiljahduksen, joka oli viidakon villeistä äänistä kauhein.
Vihdoin hän pysähtyi pyssyn eteen ja kurotti hitaasti valtavan kätensä, kunnes se oli koskemaisillaan kiiltävää putkea; mutta samassa hän taas peräytyi ja jatkoi kiireistä marssiaan. Näytti siltä kuin peto näin osoittamalla pelottomuuttaan ja antamalla villin äänensä kuulua koettaisi kiihoittaa rohkeuttaan, kunnes uskaltaisi ottaa pyssyn käteensä.
Taas hän pysähtyi ja tällä kertaa hänen onnistui pakottaa empivä kätensä koskettamaan kylmää terästä; mutta hän vetäisi kouransa miltei heti takaisin ja jatkoi väsymätöntä vaellustaan.
Tavantakaa toistui tämä kumma menettely, mutta joka kerta kasvoi itseluottamus, kunnes hän vihdoin otti pyssyn naulasta ja piteli sitä käsissään.
Kun Kertshak huomasi, ettei se häntä vahingoittanut, alkoi hän lähemmin tutkistella sitä, tirkisti putken mustaan syvyyteen, hypisteli tähtäintä, perää ja vihdoin liipasinta.
Kaikkien näiden temppujen aikana istuivat majaan tulleet apinat kyykkysillään oven suussa ja katselivat päällikköään, kun taas ulkona olevat ojentelivat kaulojaan nähdäkseen edes vilahdukselta, mitä sisäpuolella puuhattiin.
Äkkiä Kertshakin sormi painoi liipasinta. Majassa kuului huikea pamahdus, ja oven luona ja takana tungeksivat apinat kompastelivat kauhistuneina toisiinsa, kun jokainen koetti mahdollisimman pian päästä pakoon.
Kertshak oli yhtä pelästynyt — niin suunniltaan, että unohti heittää kädestään hirveän pamahduksen aiheuttajan, ja niin hän karkasi ovesta ulos pitäen pyssyä lujasti puristettuna toisessa kädessään. Silloin tähtäin tarttui sisälle päin aukenevan oven reunaan ja kiskaisi sen kiinni pakenevan apinan jälkeen.
Kun Kertshak vähän matkan päässä majasta pysähtyi ja huomasi vielä pitelevänsä pyssyä, pudotti hän sen maahan, ikäänkuin se olisi ollut tulikuuma rauta, eikä enää yrittänytkään ottaa sitä haltuunsa — pamahdus oli ollut liikaa hänen hermoilleen. Mutta nyt hän oli täysin varma, että hirveä keppi oli vaaraton, jos se sai olla itsekseen.
Kului tunti, ennenkuin apinat jälleen rohkenivat lähestyä majaa jatkaakseen tutkisteluaan, ja vihdoin päästessään näin pitkälle he huomasivat kiusakseen oven olevan kiinni, vieläpä niin lujasti, etteivät sille mitään mahtaneet.