Aurinko oli jo noussut korkealle. Tarzan ei ollut syönyt tänään, ja oli monta kilometriä matkaa sille paikalle, jonne Hortan, metsäkarjun, herkulliset jätteet oli piilotettu.
Niinpä hän käänsi selkänsä Mbongan kylälle ja hävisi metsän tiheän verhon peittoon.
YHDESTOISTA LUKU
Apinain kuningas
Pimeä ei ollut vielä tullut, kun hän saapui heimonsa luo, vaikka hän olikin pysähtynyt kaivamaan esiin ja syömään villikarjun tähteitä ja samalla myös ottamaan Kulongan jousen ja nuolet puun latvasta, jonne hän oli ne kätkenyt.
Tarzanilla oli aika kantamus mukanaan, kun hän laskeutui oksilta Kertshakin heimon keskuuteen. Ylpeydestä paisuvin rinnoin hän kertoi kuninkaallisista seikkailuistaan ja näytteli saalistaan.
Kertshak murahteli ja meni tiehensä, sillä hän kadehti tätä heimonsa merkillistä jäsentä. Pienissä ilkeissä aivoissaan hän haeskeli jotakin syytä päästää vihansa valloilleen Tarzania vastaan.
Seuraavana päivänä Tarzan harjoitteli jousen ja nuolien käyttöä jo päivän ensi sarastuksessa. Alussa hän ampui harhaan melkein joka nuolen, mutta vihdoin hän oppi ohjaamaan koko tarkasti näitä pieniä vasamia, ja ennenkuin kuukausi oli kulunut, oli hänestä tullut hyvä jousimies. Mutta tämän taidon hankkiminen olikin kuluttanut melkein koko hänen nuolivarastonsa.
Kun heimo yhä piti parhaana haeskella ruokaa rannikon läheisyydestä, oli Tarzanilla myös hyvää aikaa tutkistella isänsä pientä, mutta valikoitua kirjavarastoa.
Tänä aikana sattui, että nuori englantilainen loordi löysi majasta erään kaapin sopukkaan kätketyn pienen metallirasian. Avain oli lukossa, ja muutaman hetken tarkastelun ja kokeilun jälkeen säiliö aukeni. Siitä hän löysi sileäkasvoista nuorta miestä esittävän haalistuneen valokuvan, pienessä kultaketjussa riippuvan jalokivillä koristetun medaljongin, muutamia kirjeitä ja pienen kirjan.