Sitten Tarzan jätti mustat alkuasukkaat, annettuaan heille uuden todistuksen siitä, että jokin näkymätön, yliluonnollinen, vihamielinen haltia piili metsässä heidän kylänsä ympäristössä.
Kun he myöhemmin huomasivat, että myrkkypata oli kaadettu ja että oli taas viety nuolia, alkoi heille selvitä, että he olivat loukanneet tätä viidakkoa hallitsevaa suurta jumalaa, kun hänelle ensin uhraamatta olivat tänne sijoittaneet kylänsä. Tästä päivästä lähtien he toivatkin päivittäin nuolien katoomispaikalle ison puun alle ruoka-uhrin, koettaen siten lepyttää mahtavaa haltiaa.
Mutta pelon siemen oli syvälle kylvetty, ja apinain Tarzan oli tietämättään tehnyt kepposen, josta oli tulossa paljon huolta hänelle ja hänen heimolleen.
Sinä yönä hän nukkui metsässä lähellä kylää, ja seuraavana aamuna hän verkalleen lähti kotiin päin haeskellen ravintoa matkan varrella. Vain muutamia marjoja ja joitakin toukkia hänen onnistui löytää, ja hän oli puoliksi nälissään, kun hellittäen katseensa kannosta, jonka alta oli kaivellut maata, näki Saborin, naarasleijonan, seisovan keskellä tietä tuskin kahdenkymmenen askeleen päässä.
Suuret keltaiset silmät tähystivät häntä ilkeinä ja verenhimoisina, ja punainen kieli nuoleskeli himoavia huulia, kun Sabor kyyristyi ja mateli salavihkaa vatsa maahan painautuneena häntä kohden.
Tarzan ei yrittänyt paeta. Hän tervehti tilaisuutta, jota hän todella oli kuluneina päivinä etsinyt, ja nyt hänellä olikin muita aseita kuin ruohoista tehty köysi.
Nopeasti hän veti esiin jousensa, sovitti siihen hyvin valmistetun nuolen, ja kun Sabor hyökkäsi, lensi sitä vastaan jo puolitiessä terävä kärki. Samassa silmänräpäyksessä Tarzan loikkasi syrjään, ja kun peto kumahti maahan hänen takanaan, upposi toinen kuolettava vasama syvälle sen kupeeseen.
Hurjasti kiljahtaen peto kääntyi ja hyökkäsi uudestaan, mutta tällä kertaa se sai nuolen suoraan toiseen silmäänsä. Pikku apinamies oli kuitenkin nyt liian lähellä päästäkseen hyökkääjän kynsistä.
Tarzan kaatui vihollisen raskaan ruumiin alle, mutta hänen välkkyvä veitsensä oli paljastettu iskemään. Hetkisen he makasivat siinä liikkumatta, ja sitten Tarzan huomasi, että hänen päällään lojuva jättiläinen ei enää milloinkaan kykenisi vahingoittamaan ihmisiä eikä apinoita.
Työläästi hän pääsi vääntymään suuren painon alta, ja kun hän sitten seisoi suorana ja silmäsi voittosaalistaan, valtasi hänet ylenpalttinen riemu. Ylpeänä hän laski jalkansa voimakkaan vihollisensa ruumiille, heilautti taaksepäin nuorta hienopiirteistä päätänsä ja päästi ilmoille isojen apinain voittohuudon.