Ainoastaan Kertshak pysytteli loitompana kateellisen vihan ja kostonhimon vallassa.
Äkkiä jotakin ratkesi ihmisapinan pienissä häijyissä aivoissa.
Kauheasti kiljahtaen Kertshak hyökkäsi kokoontuneitten joukkoon.
Huitoen ja lyöden suunnattomilla käsillään hän ehti tappaa ja ruhjoa
kymmenkunta apinaa, ennenkuin heimo pääsi pakoon metsän puihin.
Vaahdoten ja karjuen hulluutensa puuskassa Kertshak katseli ympärilleen nähdäkseen sen, jota enimmin vihasi, ja läheisen puun oksalta hän keksikin Tarzanin.
"Tule alas, Tarzan, suuri tappaja!" huusi Kertshak. "Tule alas, että saisit tuntea vielä suuremman tappajan hampaita! Pakenevatko mahtavat urhot puihin heti, kun vaara lähestyy?" Ja sitten Kertshak päästi yhtenä vyörynä ilmoille heimonsa taisteluhaasteen.
Levollisesti Tarzan hypähti maahan. Henkeään pidätellen katseli heimo korkeilta oksilta, kuinka Kertshak yhä karjuen hyökkäsi verrattain pienen vastustajansa kimppuun.
Lähes seitsemän jalan mittaisena Kertshak nousi pystyyn lyhyille jaloilleen. Hänen tavattomilla hartioillaan pullistuivat lihakset kuin pallot. Lyhyt, leveä niska oli kuin kimppu rautaisia jänteitä, paksumpi kuin hänen kallonsa, joten pää näytti vain pieneltä kasvannaiselta lihaskasan keskellä.
Huulet irvissä hän paljasti valtavat raateluhampaansa, ja hänen pienet verestävät silmänsä kiiluivat ja kuvastivat kauheaa raivoa.
Hänen edessään odottaen seisoi Tarzan, joka myös oli kookas ja jäntevä, mutta ainoastaan kuuden jalan pituisena ja ruumiiltaan hennompana hän sittenkin näytti auttamattomasti heikommalta siinä kamppailussa, joka nyt oli tulossa.
Hänen jousensa ja nuolensa olivat jonkun matkan päässä, minne hän oli ne laskenut näytellessään apinatovereilleen Saborin taljaa, ja niinpä hän otti Kertshakin vastaan aseistettuna vain metsästyspuukollaan ja ylemmällä älyllään, joiden oli vastattava vihollisen hirveää voimaa.
Kun Kertshak karjuen ryntäsi kohti, vetäisi loordi Greystoke pitkän puukkonsa tupesta, vastasi taisteluhaasteeseen yhtä verenhimoisesti kiljaisten ja syöksähti ottamaan hyökkäystä vastaan. Hän oli liian viisas antaakseen pitkien, karvaisten käsien tarttua itseensä. Juuri sillä hetkellä, kun molempien ruumiit olivat iskemäisillään yhteen hän tarttui vihollisensa toiseen ranteeseen, käänsi sen syrjään ja upotti puukkonsa kahvaa myöten Kertshakin ruumiiseen sydämen alapuolelle.