Ensimmäisestä hyytävästä pelosta päästyään Clayton alkoi ihailla ja kadehtia tämän metsänhaltijan jättiläislihaksia ja ihmeteltävää vaistoa tai harjaannusta, jonka varassa saattoi aarniometsän yön halki samota yhtä helposti ja turvallisesti kuin Clayton käyskenteli keskipäivällä pitkin Lontoon katuja.
Toisinaan he tulivat paikalle, missä kasvullisuus oli harvempaa, ja kuun kirkkaat säteet valaisivat Claytonin kummasteleville silmille sitä outoa tietä, jota he nyt kulkivat. Silloin hän pidätti henkeään nähdessään allaan hirvittävät kuilut, sillä Tarzan valitsi aina mukavimman tien, joka usein oli muutamia kymmeniä metrejä maanpinnan yläpuolella.
Vaikka vauhti tuntuikin nuoresta englantilaisesta erinomaisen nopealta, liikkui Tarzan nyt verrattain hitaasti, sillä hänen oli aina etsittävä sellaisia oksia, jotka kestäisivät heidän kaksinkertaisen painonsa.
Äkkiä he saapuivat aukealle paikalle majan luo. Tarzanin herkkä korva oli kuullut sen omituisen äänen, joka syntyi, kun Sabor koetti tunkeutua ristikon läpi, ja niin nopeasti hän laskeutui maahan, että Claytonista tuntui kuin he olisivat suoraa päätä pudonneet viidenkymmenen metrin korkeudesta. Alas he kuitenkin pääsivät niin keveästi, että tuskin lainkaan tärähtivät maata koskettaessaan. Clayton hellitti nyt otteensa ja näki apinamiehen livahtavan kuin orava majan toiselle puolelle.
Englantilainen juoksi nopeasti hänen jälkeensä ja tuli paikalle juuri paraiksi nähdäkseen, kuinka jonkin ison pedon takajalat olivat menossa ikkunasta sisään. —
Kun Jane Porter jälleen avasi silmänsä ja näki uhkaavan vaaran kaikessa hirveydessään, heitti hänen urhea nuori sydämensä viimeisenkin toivon, ja hän alkoi haparoida pudonnutta revolveria saadakseen tuskattoman lopun, ennenkuin julmat hampaat repelisivät hänen lihaansa.
Leijona oli ehtinyt tunkea melkein koko ruhonsa huoneeseen, ennenkuin
Jane löysi aseen ja kohotti sen ohimolleen.
Hetkisen hän viivytteli, kuiskatakseen lyhyen rukouksen luojalleen, ja silloin hänen silmänsä sattuivat Esmeraldarukkaan, joka tajutonna mutta silti vielä elossa virui kaapin vieressä.
Kuinka hän saattaisi jättää tuon uskollisen olennon armottomien hampaiden raadeltavaksi? Ei, hänen piti ensin ampua laukaus tajuttomaan naiseen, ja vasta sitten hän kääntäisi kylmän revolverin suun itseään kohti.
Kuinka tämä tulikoe häntä vapisutti! Mutta tuhat kertaa julmempaa olisi ollut antaa tämän rakastavan mustan naisen, joka oli häntä lapsesta pitäen hoitanut niin hellästi ja huolellisesti kuin koskaan äiti, jälleen herätä tuntoihinsa kauhean pedon raadeltavana.