Paulvitshin ivanauru kuului ovilaudan lävitse.
"Rahastonhoitaja noutaa puolisonne, madame", sanoi mies. "Sille virkailijalle onkin jo ilmoitettu, että pidätte vierasta mieshenkilöä hytissänne lukitun oven takana."
"Pyh!" huusi nainen. "Puolisoni tietää kyllä kuinka on asian laita."
"Epäilemättä tietää puolisonne, mutta laivan päällystö ei tiedä, eivätkä sitä usko sanomalehtimiehetkään, jotka maihin noustuamme jollakin salaperäisellä tavalla saavat kuulla asiasta. Mutta niistä se on soma juttu, ja niin ajattelevat kaikki ystävännekin, kun kuulevat siitä aamiaispöydässä — odottakaas, tänään on tiistai, — niin, kun kuulevat siitä aamiaispöydässä ensi perjantai-aamuna. Eikä mielenkiinto vähene, kun he kaikki saavat kuulla, että mies, jonka kanssa madamella oli kohtaus, on venäläinen palvelija — hänen veljensä lakeija, ollakseni aivan tarkka."
"Alexis Paulvitsh", lausui nainen kylmällä ja pelottomalla äänellä, "te olette pelkuri, ja kun kuiskaan korvaanne erään nimen, niin pidätte parempana luopua vaatimuksistanne ja uhkauksistanne minua kohtaan ja lähdette nopeasti hytistäni. Enkä luule, että sen erän perästä enää minua häiritsette."
Seurasi hetkisen äänettömyys, jonka aikana Tarzan arveli naisen kumartuvan roistoa kohti ja kuiskaavan hänelle korvaan sen, mistä oli vihjaissut. Vain hetkisen äänettömyys, sitten miehen säikähtynyt kirous — jalkojen liikettä — naisen parahdus — ja sitten kaikki hiljaa.
Mutta tuskin oli huuto tauonnut, kun apinamies hyppäsi esille lymypaikastaan. Rokoff lähti juoksemaan, mutta Tarzan tarttui hänen niskaansa ja laahasi hänet takaisin. Kumpikaan ei puhunut, sillä molemmat tunsivat vaistomaisesti, että tuossa huoneessa oli tekeillä murha, ja Tarzan oli varma, että Rokoff ei ollut toivonut liittolaisensa menevän niin pitkälle, — hän tajusi, että tämän miehen päämäärä oli syvällisempi ja kamalampikin kuin törkeä kylmäverinen murha.
Hukkaamatta aikaa, kysyäkseen sisällä olevilta, apinamies tyrkkäsi leveällä olkapäällään heikkoa ovilautaa ja puunpirstojen lennellessä ympärinsä astui hyttiin, laahaten Rokoffia mukanaan. Hänen edessään vuoteella lepäsi nainen, ja Paulvitsh seisoi kumarruksissa, sormillaan puristaen kaunista kurkkua, sillä välin kun uhrin kädet turhaan iskivät häntä kasvoihin ja epätoivoisesti kynsivät julmia käsiä, jotka yrittivät viedä häneltä hengen.
Tarzanin sisäänastumisesta syntynyt melu sai Paulvitshin hellittämään, ja hän seisoi siinä tuijottaen uhkaavin silmin. Nuori nainen nousi vavisten istuvaan asentoon sohvalle. Hän piteli toisella kädellään kurkkuansa ja hengitti huohottaen. Vaikka hän oli hajalla hapsin ja kovin kalpea, tunsi Tarzan hänet siksi nuoreksi naiseksi, jonka oli aikaisemmin päivällä nähnyt kannella.
"Mitä tämä merkitsee?" kysyi Tarzan kääntyen Rokoffiin, jonka hän vaistomaisesti tajusi loukkauksen alkuunpanijaksi. Mies pysyi ääneti, otsa rypyssä. "Painakaahan nappia tuossa", jatkoi apinamies; "kutsumme tänne jonkun laivan päällystöstä — tämä asia on mennyt aivan liian pitkälle."