Sitten nuori uros lakkasi ponnistelemasta ja oli ihan hiljaa. Tarzan päästi otteensa ja nousi — hän ei tahtonut surmata, vaan ainoastaan opettaa nuorelle apinalle ja mahdollisille katselijoille, että Apinain Tarzan oli vieläkin mestari.
Läksyllä oli tarkoitettu tulos — nuoret apinat pysyttelivät poissa hänen tieltään, kuten nuorten apinain pitääkin väistää parempiansa, eivätkä vanhat urokset yrittäneet riistää hänen etuoikeuksiaan. Muutaman päivän olivat pienokaisiaan imettävät emoapinat epäluuloisia häntä kohtaan, ja kun hän uskaltausi liian lähelle niitä, hyökkäsivät ne häntä kohti kidat avoinna ja kamalasti karjuen. Silloin Tarzan pujahti varovaisesti loitommalle, sillä sekin oli tapana apinoiden keskuudessa vain hullut urokset hyökkäävät äidin kimppuun. Mutta vähän ajan päästä ne tottuivat häneen.
Hän metsästi niiden kanssa niinkuin entisinä aikoina, ja kun ne huomasivat, että hän heitä itseänsä älykkäämpänä opasti aina parhaille ruokapaikoille ja että hän ovelasti heitetyllä köydellään pyydysti herkullista riistaa, jollaista he harvoin tai eivät koskaan olleet maistaneet, alkoivat he jälleen katsella häntä niinkuin olivat katselleet ennenvanhaan, sittenkun hän oli tullut heidän kuninkaakseen. Ja niin tapahtui, että he, ennenkuin lähtivät amfiteatterista vaelluksilleen, olivat jälleen valinneet hänet päällikökseen.
Apinamies oli aivan tyytyväinen uuteen osaansa. Hän ei ollut onnellinen — sitä hän ei enää koskaan voisi olla, mutta hän oli ainakin mahdollisimman kaukana kaikesta, mikä voisi muistuttaa hänen entisestä kurjuudestansa. Kauan sitten hän oli luopunut kaikesta aikomuksesta palata sivistyneeseen maailmaan, ja nyt hän oli päättänyt enää olla menemättä mustien wazirilaisystäviensäkään luo. Hän oli ikiajoiksi kieltäytynyt ihmisen olotilasta. Apinana hän oli elämänuransa aloittanut ja apinana hän kuolisi.
Hän ei kuitenkaan voinut karkoittaa muististaan, että se nainen, jota hän rakasti, oli vain päivämatkan päässä hänen heimonsa liikkumisalueelta, eikä myöskään ahdistavaa pelkoa, että tämä saattoi olla alituisessa vaarassa. Että tyttö oli huonossa turvassa, sen hän oli nähnyt sinä lyhyenä hetkenä, kun oli katsellut Claytonin kykenemättömyyttä. Mitä enemmän Tarzan sitä ajatteli, sitä enemmän hänen omatuntonsa pisteli häntä.
Vihdoin hän alkoi inhota itseänsä senvuoksi, että salli oman itsekkään surunsa ja kateutensa olla Jane Porterin ja turvallisuuden välillä. Mikäli päivät kuluivat, sikäli kiusasi tämä ajatus yhä enemmän hänen mieltänsä, ja hän oli jo päättämäisillään palata rannikolle asettuakseen Jane Porterin ja Claytonin vartijaksi, kun hänen korviinsa tuli uutinen, joka muutti kaikki hänen suunnitelmansa ja sai hänet hullun tavoin ryntäämään itää kohti, turmiosta ja kuolemasta vähääkään välittämättä.
Ennenkuin Tarzan oli palannut heimonsa luo, oli eräs nuori koiras, kykenemättä hankkimaan aviokumppania oman kansansa keskuudesta, tavan mukaan samoillut villin viidakon läpi, kuin entiset vaeltavat ritarit, hankkiakseen itselleen kauniin kainaloisen jostakin naapuriyhteiskunnasta.
Hän oli juuri palannut morsiamineen ja kertoi nopeasti seikkailuistaan, ennenkuin ne unohtaisi. Muun muassa sanoi nähneensä ison lauman kummallisen näköisiä apinoita.
"Ne olivat kaikki karvakasvoisia uroksia, paitsi yksi", selitti hän, "ja se oli naaras, tätä muukalaistakin vaaleampi väriltään", ja hän napautti hiljaa peukalollaan Tarzania.
Apinamies kävi silmänräpäyksessä kovin tarkkaavaiseksi. Hän teki kysymyksiä niin nopeasti kuin nuo hidasälyiset ihmisen irvikuvat voivat niihin vastata.