Tarzan mietiskeli, saisiko hän tuota naista enää koskaan nähdä.
KOLMAS LUKU
Mitä Maule-kadulla tapahtui
Pariisiin saavuttuaan Tarzan oli mennyt suoraa päätä vanhan ystävänsä D'Arnotin asuntoon, jolloin meriluutnantti oli aikamoisesti torunut häntä siitä, että hän oli päättänyt luopua arvonimestä ja tiluksista, vaikka oli täydellä oikeudella ne perinyt isältään John Claytonilta, entiseltä Greystoken loordilta.
"Te olette ihan hullu, ystäväni", sanoi D'Arnot, "kun noin kevytmielisesti hylkäätte varallisuuden ja yhteiskunnallisen aseman, vieläpä tilaisuuden todistaa koko maailmalle, että suonissanne virtaa Englannin kahden kunniakkaimman suvun — eikä suinkaan villin apinaemon — verta. On käsittämätöntä, että ne saattoivat uskoa teitä — vieläpä neiti Porterkin.
"Mutta minä en sitä koskaan uskonut, en edes Afrikan viidakoissa ollessamme, jolloin mahtavilla leuoillanne revitte surmaamienne elukkain lihaa ikäänkuin joku metsän peto ja pyyhitte rasvaisia käsiänne reisiinne. Silloinkin, jo ennenkuin oli vähäisintäkään päinvastaista todistusta, tiesin teidän erehtyneenne luulossanne, että Kaala oli äitinne.
"Ja nyt, kun teillä on isänne päiväkirja kauheasta elämästä, jota hänen ja äitinne täytyi viettää tuolla villillä afrikalaisella rannikolla, kertomus syntymästänne sekä lopullisena, kaikkein ratkaisevimpana todistuksena lapsensormienne jäljet sen lehdillä, on minusta uskomatonta, että tyydytte jäämään nimettömäksi, rahattomaksi maankiertäjäksi."
"Minä en tarvitse mitään parempaa nimeä kuin Tarzan", vastasi apinain kasvatti; "rahattomaksi maankiertäjäksi taas en suinkaan aio jäädä. Seuraava ja toivoakseni, viimeinen taakka, jonka teidän niskaanne sälytän, onkin se että epäitsekkäässä ystävyydessänne hommaatte minulle jotakin tointa."
"Pyh, pyh!" ivasi D'Arnot. "Tiedättehän, etten sitä tarkoittanut. Enkö ole teille lukemattomia kertoja sanonut, että minulla on kymmenellekin riittämään ja että puolet siitä on teidän? Ja vaikka antaisin sen kaiken teille, vastaisiko se edes kymmenettä osaa siitä arvosta, jossa pidän ystävyyttänne, rakas Tarzan? Korvaisiko se ne palvelukset, jotka minulle Afrikassa teitte? En unohda, ystäväni, että ilman teidän ihmeellistä rohkeuttanne olisin kuollut Mbongan kylän ihmissyöjäin roviolla. Yhtä vähän olen unohtanut, että teidän uhrautuvan hoitonne avulla toivuin kauheista haavoista, jotka ne olivat minuun iskeneet. Myöhemmin huomasin, mitä teille merkitsi jäädä minun luokseni apinain amfiteatteriin, vaikka sydämenne kutsui teitä rannikolle.
"Kun vihdoin olimme sinne saapuneet ja havaitsimme neiti Porterin seuralaisineen lähteneen, aloin käsittää, mitä olitte tehnyt ventovieraalle ihmiselle. Enkä teitä yritäkään rahoilla palkita, Tarzan. Tällä haavaa te satutte tarvitsemaan rahoja; jos minun olisi tehtävä teidän puolestanne joku uhraus, olisi asia silloinkin sama — ystävyyteni teitä kohtaan pysyy aina lujana, koska vaistomme ovat samanlaiset ja minä ihailen teitä. Ystävyyteenne minulla ei ole käskyvaltaa, mutta rahoista minä voin ja tahdonkin määrätä."