"Nikolasta on syytetty monesta kauheasta rikoksesta, mutta hänen on aina onnistunut välttää rangaistusta. Viimeksi hän on siinä käyttänyt tekaistuja todistuksia, saaden uhrinsa esiintymään syyllisinä salahankkeisiin tsaaria vastaan, ja venäläiset poliisit, jotka aina ovat kovin kärkkäitä uskomaan kenet tahansa osalliseksi senlaatuisiin rikoksiin, ovat ottaneet hänen selityksensä täydestä ja vapauttaneet hänet edesvastuusta."
"Eikö hän teitä ja puolisoanne vastaan yrittämillään rikoksilla ole menettänyt kaikkia oikeuksia, joita sukulaisuussiteet hänelle suovat?" kysyi Tarzan. "Se, että te olette hänen sisarensa, ei ole estänyt häntä koettamasta tahrata kunniaanne. Teillä ei ole häntä kohtaan mitään velvollisuuksia, madame."
"Ah, mutta on olemassa toinen syy. Jollei minulla olekaan häntä kohtaan mitään velvollisuuksia, vaikka hän on veljeni, en voi yhtä helposti kieltää häntä kohtaan tuntemaani pelkoa erään elämässäni sattuneen tapauksen vuoksi, josta hän on tietoinen.
"Voinen yhtähyvin kertoa teille kaikki", jatkoi hän hetken päästä, "sillä minä tiedän että sydämeni minut siihen ennemmin tai myöhemmin pakottaa. Minut kasvatettiin luostarissa. Siellä ollessani tapasin erään herran, jota luulin säädylliseksi. Tiesin hänestä vähän tai en ollenkaan ja vielä vähemmän rakkaudesta. Sain hupsuun päähäni, että rakastin sitä miestä, ja hänen hartaasta pyynnöstään karkasin hänen kanssaan. Meidän piti mennä avioliittoon.
"Olin hänen kanssaan juuri kolme tuntia, yksinomaan päiväsaikaan ja julkisissa paikoissa — rautatieasemilla ja junassa. Päästyämme määräpaikkaamme, jossa meidät piti vihittämän, liittyi kaksi poliisimiestä saattajikseni junasta astuessamme. He vangitsivat hänet ja ottivat kiinni minutkin, mutta kerrottuani heille tarinani he eivät pidättäneet minua, lähettiväthän minut vain takaisin luostariin erään rouvashenkilön huostassa. Kuulin, että sulhaseni ei laisinkaan ollut herrasmies, vaan armeijasta karannut ja siviilioikeuttakin pakoileva heittiö. Hän oli poliisin kirjoissa melkein jokaisessa Euroopan maassa. Luostarin viranomaiset painoivat asian unhoon. Eivät vanhempanikaan saaneet sitä tietää. Mutta Nikolas tapasi miehen myöhemmin ja kuuli koko tarinan. Nyt hän uhkaa kertoa sen kreiville, jollen tee niinkuin hän tahtoo."
Tarzan nauroi. "Te olette vielä pieni tyttö. Minulle juttelemanne tarina ei voi luoda mitään varjoa maineeseenne, ja jos ette sydämestänne olisi pieni tyttö niin käsittäisitte sen. Menkää puolisonne luo tänä iltana ja kertokaa hänelle koko juttu niinkuin olette sen minulle kertonut. Ellen pahoin erehdy, nauraa hän pelollenne ja ryhtyy heti toimenpiteisiin sulkeakseen tuon arvoisan veljenne vankilaan, joka on hänen oikea paikkansa."
"Kunpa vain tohtisin!" huudahti kreivitär. "Mutta minä pelkään. Jo aikaisin opin pelkäämään miehiä. Ensin isääni, sitten Nikolasta, sitten isiä luostarissa. Melkein kaikki ystävättäreni pelkäävät aviomiehiään — miksen siis minäkin pelkäisi?"
"Minusta ei näytä oikealta, että naiset pelkäävät miehiä", sanoi Tarzan, hämmentynyt ilme kasvoillaan. "Olen paremmin tutustunut viidakon väkeen, ja siellä ovat asiat useammin päinvastoin, paitsi mustain ihmisten keskuudessa, ja ne ovat minun mielestäni useimmissa suhteissa alemmalla tasolla kuin pedot. Ei, en voi käsittää, miksi sivistyneet naiset pelkäisivät miehiä, jotka ovat luodut heitä puolustamaan. Minusta olisi vastenmielistä ajatella, että joku nainen pelkäisi minua."
"En luule, että kukaan nainen pelkäisi teitä", sanoi Olga de Coude pehmeällä äänellä. "Olen tuntenut teidät vain vähän aikaa, ja kuitenkin, vaikka voi tuntua hassulta niin sanoa, olette tuntemieni joukossa ainoa mies, jota en luulisi koskaan pelkääväni — omituista kyllä, sillä te olette hyvin voimakas. Katselin kummastellen, kuinka helposti te käsittelitte Nikolasta ja Paulvitshia hytissäni sinä iltana. Se oli ihmeellistä."
Kun Tarzan vähää myöhemmin läksi hänen luotaan, oudoksui hän hiukan kreivittären käden väräjävää jäähyväispuristusta ja sitä harrasta intoa, jolla häneltä otettiin lupaus saapua jälleen huomenna.