Miriam oli ehtinyt puoliväliin kylänraittia, kun parikymmentä valkoviittaista neekeriä ja sekarotuista hyökkäsi hänen kimppuunsa ympäröivien hökkelien pimeästä piilosta. Hän kääntyi paetakseen, mutta raskaat kädet tarttuivat häneen, ja kun hän vihdoin aikoi puhutella heitä, osuivat hänen silmänsä pitkään, julmannäköiseen ukkoon, joka tuijotti häneen burnuusinsa poimuista.
Hänet nähdessään Miriam horjahti taaksepäin hämmästyneenä ja kauhuissaan. Se oli sheikki!
Heti palasi hänen mieleensä kaikki lapsuusajan entinen kauhu ja pelko. Hän seisoi vavisten tämän hirveän, vanhan miehen edessä kuin murhaaja tuomarin edessä, joka on langettamassa kuolemantuomion. Hän tiesi, että sheikki tunsi hänet. Vuodet ja erilainen puku eivät olleet muuttaneet häntä niin paljoa, ettei se, joka niin hyvin oli tuntenut hänen piirteensä lapsena, olisi häntä vieläkin muistanut.
"Olet siis palannut kansasi luo, häh?" ärjäisi sheikki. "Tullut anomaan ruokaa ja suojelusta, häh?"
"Päästäkää minut menemään", huudahti tyttö. "En pyydä mitään muuta kuin että pääsen takaisin suuren Bwanan luo."
"Suuren Bwanan?" sanoi sheikki melkein kiljaisten, ja sitten seurasi tulva arabialaisia kirouksia ja herjauksia valkoista miestä vastaan, jota kaikki viidakon pahantekijät pelkäsivät ja vihasivat. "Haluaisit palata suuren Bwanan luo, niinkö? Sielläkö olet siis ollut siitä asti, kun minun luotani karkasit? Ja kuka tulee tuolta joen yli sinua noutamaan — suuri Bwanako?"
"Ruotsalainen, jonka kerran ajoitte maastanne, kun hän ja hänen toverinsa vehkeilivät Mbeedan kanssa varastaakseen minut teiltä", vastasi Miriam.
Sheikin silmät iskivät tulta, ja hän käski miehiänsä menemään rannalle ja kätkeytymään pensaisiin väijyäkseen Malbinia ja tuhotakseen hänet joukkoineen. Mutta Malbin oli jo astunut maihin ja ryömien viidakkoreunuksen läpi katseli juuri sillä hetkellä, tuskin uskoen kummastuneita silmiään, aution kylän raitilla esitettyä näytelmää. Hän tunsi sheikin samassa silmänräpäyksessä kuin hänet huomasi. Oli kaksi miestä maailmassa, joita Malbin pelkäsi kuin paholaista. Toinen oli suuri Bwana, ja toinen oli sheikki. Hän vilkaisi vain kerran tuohon laihaan, tutunomaiseen olentoon, ja sitten hän kääntyi ja riensi takaisin ruuhelleen, komentaen väkensä seuraamaan. Ja niin tapahtui, että joukkue oli jo hyvän matkan päässä virralla, ennenkuin sheikki ehti rantaan; ja muutamien lähtölaukausten jälkeen, joihin veneistä vastattiin, kutsui tämä miehensä pois ja ottaen vangitun Miriamin mukaansa läksi etelään päin.
Yksi Malbinin luodeista oli osunut kylän raitilla seisovaan neekeriin, joka oli jätetty sinne toisten miesten kanssa Miriamia vaanimaan, eivätkä hänen toverinsa olleet viitsineet korjata kaatunutta, olivat vain ottaneet hänen pukunsa ja kapineensa. Juuri hänen ruumiinsa oli Baynes nähnyt kylään saavuttuansa.
Sheikki oli joukkoineen marssinut etelään päin pitkin virran vartta, jolloin yksi heistä oli poikennut vettä noutamaan ja nähnyt Miriamin epätoivoisesti melovan sinne päin toiselta rannalta. Mies oli kiinnittänyt sheikin huomion ihmeelliseen näkemäänsä — valkoihoiseen naiseen Afrikan sydämessä, — ja vanha arabialainen oli kätkenyt miehensä autioon kylään ottamaan maihinnousijan kiinni; sillä sheikin mielessä leikki aina lunnaiden toivo. Useammin kuin kerran olivat hänen sormensa laskeneet samanlaisilla keinoilla ansaittua kultaa. Se oli vähällä vaivalla ansaittua rahaa, eikä sheikillä ollut liian viljalti kolikoita helposti hankittavissa, kun suuri Bwana nyttemmin oli niin rajoittanut hänen entisen toiminta-alueensa, ettei hän edes uskaltanut anastaa norsunluuta alkuasukkailta kolmensadankaan kilometrin päästä suuren Bwanan duarista. Ja kun nainen sitten oli todellakin pujahtanut hänelle viritettyyn ansaan ja sheikki oli hänet tuntenut samaksi pieneksi tytöksi, jota hän edesmenneinä vuosina oli yrminyt ja rääkännyt, oli hänen tyytyväisyytensä ollut suuri. Viipymättä hän uudistikin vanhat isyyssuhteensa neitoon, selittäen hänet tyttärekseen, kuten entiseen aikaan. Heti ensi tilaisuudessa hän sivalsi tyttöä navakasti kasvoihin. Hän pakotti Miriamin kävelemään, vaikka sensijaan olisi voinut käskeä jonkun miehistään astua satulasta maahan ja ottaa hänet lautasille. Sheikki näkyi nauttivan uusien keinojen keksimisestä, joilla sai häntä kiduttaa ja nöyryyttää, eikä Miriamilla ollut hänen seuralaistensa joukossa ainoatakaan, joka olisi osoittaunut hänelle myötätuntoa tai tohtinut häntä puolustaa, jos olisikin halunnut.