"Eikö hän ole sheikin tytär?" kysyi Korak.
"Ei ole", vastasi Malbin.
"Kuka hän sitten on?"
Tässä Malbin näki pelastusmahdollisuuden. Ehkä hän sittenkin saattoi käyttää hyväkseen tietojansa — ehkäpä maksaa niillä henkensä lunnaat. Hän ei ollut niin herkkäuskoinen, että olisi kuvitellut tämän villin apinamiehen siekailevan hänen tappamisessaan.
"Kun löydät hänet, niin kerron sinulle", sanoi hän, "jos lupaat säästää henkeni ja jakaa palkkion kanssani. Jos tapat minut, et saa sitä koskaan tietää; sillä ainoastaan sheikki sen tietää, eikä hän suinkaan ilmoita. Tyttö itse ei aavista alkuperäänsä."
"Jos olet kertonut minulle totuuden, niin säästän sinut", sanoi Korak. "Minä menen nyt sheikin kylään, ja jollei tyttö ole siellä, palaan sinut tappamaan. Mitä taas muihin tietoihisi tulee, niin jos tyttö, hänet löydettyämme, niitä haluaa, on meillä kyllä keinoja ne sinulta ostaa."
Tappajan katse ja hänen korostuksensa sanalla "ostaa" eivät olleet Malbinista kovin rauhoittavia. Jollei hänen onnistuisi paeta, riistäisi tuo paholainen häneltä varmaankin sekä salaisuuden että hengen, ennenkuin hänet jättäisi. Malbin toivoi, että hän lähtisi tiehensä ja veisi häijysilmäisen toverinsa mukanaan. Elefantin huojuva ruho, joka kohosi korkealle hänen yläpuolelleen, ja hänen jokaista liikettänsä tarkkaavat inhat pienet silmät saivat Malbinin levottomaksi.
Korak astui ruotsalaisen telttaan varmistuakseen, että Miriam ei ollut siellä. Kun hän poistui Tantorin näkyvistä, astahti eläin, yhä Malbiniin tuijottaen, hiukan lähemmäksi miestä. Norsun näkö ei ole tarkimpia, mutta ilmeisesti oli iso uros alusta pitäin katsellut tätä keltapartaista valkoista miestä epäluuloisesti. Nyt se ojensi käärmemäisen kärsänsä ruotsalaista kohti, joka hädissään painausi yhä syvemmälle riippumattoonsa.
Herkkätuntoisella jäsenellään se kosketteli ja nuuski säikähtyneen Malbinin ruumista yltä yleensä. Tantor päästi matalan, möyryävän äännähdyksen. Sen pienet silmät kiiluivat. Vihdoinkin se oli tuntenut miehen, joka vuosikausia sitten oli surmannut siltä puolison. Tantor, elefantti, ei koskaan unohda eikä koskaan anna anteeksi. Julmista kasvoista yläpuolellaan luki Malbin eläimen murha-aikeet. Hän kirkaisi huikeasti Korakille. "Apuun, apuun! Se pahus aikoo tappaa minut."
Korak juoksi teltasta juuri ajoissa nähdäkseen raivostuneen norsun kärsän kiertyvän uhrin ympärille, ja sitten lennähtivät riippumatto, suojakatos ja mies korkealle Tantorin pään yli. Korak hyppäsi eläimen eteen, käskien sitä laskemaan saaliinsa irti ehein nahoin, mutta yhtä hyvin hän olisi voinut käskeä ikivirran kääntää juoksunsa. Tantor pyörähti kuin kissa, paiskasi Malbinin maahan ja polvistui ketterästi hänen ruumiilleen. Sitten hän puhkoi maassa viruvaa läjää mahtavilla torahampaillaan, toitottaen ja mylvien raivosta, kunnes se vihdoin varmana, ettei pienintäkään elonkipinää enää ollut raadellussa ja survotussa lihassa, nosti muodottomaksi möykyksi käyneen Sven Malbinin korkealle ilmaan ja sinkautti verisen röykkiön, joka yhä oli suojakatokseen ja riippumattoon takertuneena, risuaidan yli viidakkoon.